Upeat videot: Kohta tehdään komeaa jääkiekkohistoriaa! ”Töitä on tehty vuorotta kaksi viikkoa!”
Tänään illalla kello 22.00 Suomen aikaa tehdään jääkiekkohistoriaa, kun USA ja Kanada kohtaavat ulkoilmaottelussa nuorten MM-kisoissa. Koskaan ennen alle 20-vuotiaiden MM-kisaottelua ei ole pelattu ulkona.
Historiallinen ottelu pelataan amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigassa pelaavan Buffalo Billsin kotiareenalla New Era Fieldillä.
Ulkoilmaottelun suunnittelu alkoi käytännössä heti, kun USA valittiin kisojen järjestäjämaaksi muutama vuosi sitten. Kisojen järjestämisestä kiinnostuineista kaupungeista Buffalo ja St. Louis ilmoittivat halukkuutensa järjestää kisoissa ulkoilmaottelu.
– Ajattelime, että meillä on upea mahdollisuus tehdä jotakin ainutlaatuista (kansainvälisen jääkiekkoliiton) IIHF:n kanssa, USA Hockeyn varapääjohtaja Mike Bertsch kertoo IIHF:n nettisivuilla julkaistussa artikkelissa.
Lopulta Buffalo sai kisat järjestettäväkseen, pitkälti siksi, että sillä oli kokemusta isojen kisojen ja tapahtumien järjestämisestä.
– Olimme puhuneet ulkoilmaottelun järjestämisestä. Buffalo Sabresilla oli paitsi idea, myös henkilökuntaa, joka oli järjestänyt NHL:n Winter Classicin 2008 (kuva). Eli siellä oli ihmisiä, jotka olivat tehneet saman aiemmin ja tiesivät, mitä tällaisen tapahtuman järjestäminen vaatii, Bertsch kertoo.
Bertschin mukaan ottelun vaatimat rakennustyöt aloitettiin tunti sen jälkeen, kun Buffalo Billsin ottelu oli päättynyt joulukuun 17. päivänä.
– Rekat ja lavat tulivat sisään heti ottelun päätyttyä. Sen jälkeen työntekijät ovat tehneet töitä ympäri vuorokauden, Bertsch kertoo.
USA:n ja Kanadan väliseen otteluun odotetaan yli 40 000 katsojaa.
Bertschin mukaan suurin riski tapahtuman onnistumisen kannalta on ollut säätila.
– Emme voi kontrolloida luontoäitiä. Haastavinta tässä kaikessa onkin ollut se, että olen herännyt kolme kertaa yössä tarkistamaan säätiedotuksen. Mutta meillä on ollut onnea. Säätiedotus lupaa täydellistä keliä, Bertsch iloitsee.
MM-kisojen järjestäjillä oli myös varasuunnitelma, jos sää ei olisikaan sallinut ottelun pelaamista ulkona.
– Siinä tapauksessa ottelu olisi siirretty Key Bank Centeriin ja ottelu olisi alkanut kahdeksalta illalla (kolmelta yöllä Suomen aikaa), Bertsch kertoo.
Allaolevista youtube-linkeistä pääset katsomaan tunnelmia New Era Fieldiltä tänä aamuna sekä USA:n joukkueen toissapäiväisistä harjoituksista. Huomaa sivun ylälaidassa oleva navigointinäppäin, jota painamalla pääset liikkumaan kuvassa 360 astetta.
New Era Fieldin aamutunnelmat.
USA:n joukkueen harjoitukset.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa