”Siitä tulee erittäin tunteellista” – Jokereihin palannut tähtihyökkääjä häkeltyi fanien viestitulvasta

Jokerien fanit kausien 2012–15 aikana hurmannut tähtihyökkääjä Steve Moses palasi narripaitojen harjoituksiin tänään. Sen jälkeen, kun Jokerit eilen ilmoitti Moseksen paluusta ja kevääseen 2020 jatkuvasta sopimuksesta, Jokerien sosiaalisen median kanavat olivat hukkua riemuitsevien viestien tulvaan.
Tänään Moses kommentoi asiaa Jokerien nettisivuilla julkaistussa haastattelussa.
– Se (viestitulva) oli aivan uskomatonta. Ensimmäisestä kotiottelusta tulee varmasti erittäin tunteellinen tapahtuma, Moses arveli.
Moses sanoo koko ajan ajatelleensa, että palaisi vielä jonakin päivänä Jokereihin.
– Olen kokenut jääkiekkourani parhaat hetket täällä. Jo se, että sain taas pukea (Jokerien) paidan ylleni, vaikkakin vain harjoituksiin, aiheutti aivan erityisen tunteen, Moses sanoi.
Moses lähti Jokereista 2015 ja pelasi seuraavalla kaudella AHL:n Milwaukee Admiralsissa ja KHL:n SKA Pietarissa, jossa vierähti myös viime kausi. Tämän kauden Moses aloitti AHL:n Rochester Americansissa.
Mies ei kuitenkaan koe paluuta Jokereihin uutena starttina uralleen.
– En ajattele tätä niin. Sinä aikana, kun olin pois, koin monia hyviä ja joitakin ikävämpiä asioita. Kun menin täältä takaisin Nashvilleen, asiat eivät lähteneet toimimaan, ja se oli pettymys. Mutta sekin kuuluu peliin. Viime kaudella koin ensimmäiset isot loukkaantumiseni. Nyt vain tuli oikea hetki palata, ja olen erittäin innoissani, Moses kommentoi.
Moses ei ollut Jokerien kokoonpanossa joukkueen kohdatessa tapaninpäivänä Slovan Bratislavan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoihin huippuvahvistus – NHL-tähtihyökkääjä liittyy mukaan
- Itävallan suomalaissankari maireana veljensä pysäyttämisestä: ”Kyllähän se kesäisin…”
- Itävallassa repesi raivo tappiosta Leijonille: ”Skandaali!”
- Näkökulma: Nyt ei kannata Antti Pennasen lukea lehtiä
- Piinaava aloitus – Suomelle nihkeä voitto MM-kisojen avausottelussa
- NHL-tähdelle karu takaisku – MM-avaus jää väliin
- Nyt se alkaa – tässä Leijonien ketjut MM-kisojen avausottelussa!
- HIFK rysäytti yllättävän pelaajakaappauksen NHL:stä!
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Liiga-seura nappasi Tapparan ykkösvahdin!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille