Maaginen Eeli Tolvanen! Ensin KHL:n historiankirjoihin – seuraavaksi MM-kultajahtiin
Ennätykset on tehty rikottaviksi, ottelut ja kilpailut voitettaviksi.
Siinä voisi olla Jokerien nuoren hyökkääjän Eeli Tolvasen motto.
18-vuotias Tolvanen laittoi tänään KHL-liigan historiankirjat uusiksi. Syöttöpiste Metallurg Magnitogorskia vastaan pelatussa ottelussa tiesi sitä, että Tolvanen on nyt KHL:n 10-vuotisen historian tehokkain 18-vuotias pelaaja.
Tolvasella on kasassa 32 tehopistettä (17+15). Nämä ovat syntyneet 39 ottelussa.
Aiemmin myös Jevgeni Kuznetsov ylsi KHL:ssä 18-vuotiaana 32 pisteeseen kaudella 2010–11. Traktor Tsheljabinskiä edustaneella Kuznetsovilla meni kyseisen pistemäärän saavuttamiseen 44 ottelua.
Tuon kauden jälkeen Kuznetsov pelasi Traktorissa vielä kaksi ja puoli kautta ennen siirtymistään NHL:ään Washington Capitalsiin. Nyt Kuznetsov pelaa NHL:ssä viidettä kauttaan. Miehellä on kasassa 291 NHL-ottelua ja 63+150=213 tehopistettä.
Tolvanen panee tällä kaudella KHL:n ennätyksiä vielä uusiksi, mutta sitä ennen nuorukaisella on tehtävä Yhdysvalloissa.
Tolvanen lähtee mukaan Nuorten Leijonien MM-kisaleirille ja osallistuu vuodenvaihteessa Buffalossa pidettäviin nuorten MM-kisoihin. Jenkkilän-reissulle tulee mittaa kaikkineen noin kolme viikkoa.
– Viime vuonna emme pystyneet näyttämään kaikkea, mihin pystymme, jäi vähän hampaankoloon. Kiva lähteä edustamaan Suomea, Tolvanen sanoo Jokerien tiedotteessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!