Lukon tähtihyökkääjä osui vihdoin – aloitti aivan käsittämättömän nousun! (video)

Keskushyökkääjä Teemu Ramstedt siirtyi marraskuussa Rauman Lukon riveihin kovien odotusten saattelemana. Olihan sentterillä vyöllään mm. SM-liigan syöttöpörssin ja pudotuspelien pistepörssin voitto HIFK:n paidasta kaudelta 2015–16.
Tämän kauden Ramstedt, 30, aloitti KHL-liigan Slovan Bratislavassa, mutta pelasi joukkueessa vain kaksi ottelua ennen kuin miehen sopimus purettiin.
Lukossa Ramstedtin alku on ollut pisteiden valossa takkuinen. Kahdessa ensimmäisessä Liiga-ottelussaan Ramstedt sai syöttöpisteen, mutta seuraavissa kahdeksassa ottelussa pistetili lihoi vain yhdellä syötötpinnalla.
Ramstedt myönsikin parisen viikkoa sitten SuomiKiekko-sivuston haastattelussa odottavansa niin itseltään kuin koko ketjultaan lisää tehoja.
Tänään, kauden 11. ottelussaan, Ramstedt onnistui viimein tekemään Lukolle maalin. Eikä se ollut ihan mikä tahansa maali, vaikka aluksi siltä saattoi vaikuttaa.
Lukko oli kotiottelussaan kahden erän jälkeen tappiolla Tapparaa vastaan jo maalein 0–4. Ramstedt kavensi lukemiksi 1–4 ajassa 41.08. Tästä käynnistyi Lukon hurja kiri, joka päättyi Janne Keräsen 4–4-tasoitusmaaliin reilu minuutti ennen varsinaisen peliajan loppua.
Lopulta Lukko nappasi kaksi pistettä, kun Keränen sekä joukkueen kapteeni Janne Niskala onnistuivat voittomaalikilpailussa.
Katso video Ramstedtin Lukko-uran avausmaalista tästä Ruudun linkistä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Jokereilta jättiuutinen – kasa uusia sopimuksia julki!
- Uskomatonta draamaa – NHL-megatähti teki oman maalin vain 0,4 sekuntia ennen loppua
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- GM vertasi suomalaislupausta NHL-legendaan – kova näkemys ensi kaudesta
- MM-kisoihin huippuvahvistus – NHL-tähtihyökkääjä liittyy mukaan
- Itävallan suomalaissankari maireana veljensä pysäyttämisestä: ”Kyllähän se kesäisin…”
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!