Kovan onnen tulokasseuralle vihdoin helpotusta – ykkösvahti palaamassa tositoimiin pitkältä sairastauolta
NHL:n tulokasjoukkueen Vegas Golden Knightsin pelit ovat kulkeneet alkukaudella lähes uskomattoman hyvin.
Näin siitäkin huolimatta, että joukkueella on ollut todella karua epäonnea maalivahtiensa kanssa. Pahimmillaan Vegasilta oli loukkaantuneena peräti neljä maalivahtia.
Ensimmäisenä rivistä putosi kesällä Pittsburgh Penguinsista ykkösvahdiksi hankittu Marc-Andre Fleury. Tämä on ollut aivotärähdyksen jälkioireiden vuoksi sivussa lokakuun 13. päivästä alkaen.
Nyt Fleuryn tilanne näyttää valoisammalta. Sunnuntai oli toinen peräkkäinen päivä, kun Fleury osallistui joukkueen jääharjoituksiin, seura kertoo verkkosivuillaan ja twitterissä.
Vegasin GM George McPhee kertoo, että Fleury on läpäissyt vaadittavat neuropsykologiset testit.
– Jos mitään takaiskuja ei tule, hän saa luvan ottaa myös kontakteja alkavalla viikolla, mahdollisesti keskiviikkona, McPhee kertoi toimittajille.
McPhee korosti, että koska kyseessä on aivotärähdys, seura halusi olla erittäin huolellinen vamman kuntoutuksessa ja varovainen Fleuryn paluuaikataulun kanssa.
– Omat spesialistimme ovat tutkineet häntä, ja olemme lähettäneet häntä myös muiden spesialistien luo. Halusimme olla aivan varmoja, että hänen aivonsa ovat 100-prosenttisesti parantuneet, ennen kuin hän palaa. Se on tärkeää nyt, ja se on tärkeää hänelle 15 vuoden päästä, McPhee järkeili.
Fleuryn paluusta otteluihin McPhee ei osannut eikä halunnut antaa mitään arviota.
– Mutta hän on hyvässä kunnossa. Hän on harjoitellut kovaa jään ulkopuolella jo muutaman viikon, McPhee kertoi.
Päävalmentaja Gerard Gallant piti Fleuryn paluuta jäälle erinomaisena asiana sekä maalivahdille itselleen että koko joukkueelle.
– Se on iso asia, ja se on hyvä alku. Vähän ajan kuluessa näemme, miten asia etenee, Gallant pyöritteli.
LUE MYÖS:
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin