Historiallinen temppu – Eric Perrin nousi Jokerien legendan ohi pörssikärkeen!
Kuva: Juha Tamminen
TPS:n Eric Perrin on noussut SM-liigan ulkomaalaispelaajien kaikkien aikojen pistepörssin kärkipaikalle.
Perrin viimeisteli TPS:n 2–0-johtomaalin ottelussa KooKoota vastaan hetki sitten. Osuma syntyi avauserässä ajassa 6.11.
Perrinin tehot SM-liigassa ja Liigassa ovat nyt yhteensä 165+314=479. Tuolla lukemalla Perrin nousi samoihin yhteispisteisiin Jokerien legendan Otakar Janeckyn kanssa. Useampien maalien ansiosta Perrin siirtyi pörssin kärkipaikalle.
Käynnissä oleva ottelu on Perrinille 564:s SM-liigassa. Perrin saapui SM-liigaan kaudella 2000-01. Tuolla kaudella kanadalainen pelasi kuusi ottelua Jokereissa ja 43 ottelua Porin Ässissä. Seuraavalla kaudella Perrin edusti Ässiä ja HPK:ta, kunnes siirtyi kaudeksi 2002-03 JYPiin.
Kaudet 2003-10 Perrin pelasi NHL:ssä, AHL:ssä, Sveitsissä ja KHL:ssä, mutta palasi JYPiin kesällä 2010. Tämän jälkeen Perrin edusti jyväskyläläisseuraa viiden kaueen ajan, joista kolmella toimi joukkueen kapteenina. Perrin voitti JYPin kanssa SM-kultaa 2012.
Kesällä 2015 JYP ei kuitenkaan enää jatkanut kanadalaisen sopimusta, ja tämä siirtyi TPS:ään, jota edustaa nyt kolmatta kautta.
Janecky pelasi SM-liigassa SaiPassa kaudella 1990-91, Jokereissa 1991-99 ja Bluesissa 1999-2000. Kymmenen kauden aikana Janecky pelasi SM-liigassa 450 runkosarjan ottelua, joissa viimeisteli 133+346=479 pistettä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?