Video: Tuukka Rask selvisi takaiskulta uskomattomalla tavalla – miten tuo ei mennyt maaliin?

Boston Bruinsin tähtivahti Tuukka Rask torjui ensimmäisen voittonsa pitkästä aikaa, kun Bruins kukisti kärkiseura Tampa Bay Lightningin 3-2.
Marraskuussa torjuntavastuuta Bruinsin maalilla on kantanut pitkälti Anton Khudobin, joka on voittanut neljä edellistä peliään.
Nyt myös Rask saatiin takaisin voittojen tielle. Suomalainen torjui Lightningia vastaan 19 laukausta, mikä riitti tällä kertaa täyteen pistepottiin.
Rask saa kiittää voitosta myös maalikehikoita, sillä Tyler Johnsonin maalipaikka toisessa erässä näytti pitkään siltä, että vierasjoukkue sai elintärkeän kavennusmaalin.
Johnson ajoi röyhkeästi puolittaisesta läpiajosta kohti Raskin vartioimaa maalia, ja sai aikaiseksi vaarallisen laukauksen.
Kiekko näytti kimpoavan takaisin kentälle maalin perukoilta, minkä lisäksi ottelun selostajat olivat täysin varmoja maalista.
Rask kuitenkin pelastui. Hidastus osoitti, että kiekko osui takatolppaan ja liukui aivan maaliviivaa hipoen ulos toisen tolpan juuresta, vaikka Johnson työnsi samaan aikaan Raskia maalin sisälle.
Katso video tilanteesta yläpuolelta!
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- TPS hankki poliitikkovahvistuksen – keskustelu kiehahti välittömästi: ”Setämiesten pyllykipuilun SM-kisat”
- Pittsburghin NHL-tähdet yrittivät puhua suomea – lopputuloksesta tuli nettihitti
- NHL-asiantuntijoiden listaus sai Kimmo Timosen suivaantumaan: ”Katsommeko samaa peliä?”
- Pelicans täräytti uuden sopimusuutisen – kiinnitti viime kaudella tehoilleen hyökkääjän
- Hämeen Sanomat: Antti Pennasesta on tulossa Leijonien uusi päävalmentaja
- Toimittaja: Ilveksestä potkut saanut Jouko Myrrä kiinnostaa Liigassa: ”Virityksiä…”
- Kaleva: Saku Mäenalanen paljasti: tästä syystä hän ei päässyt Coloradon NHL-leirille: ”Ihmetytti”
- Juuso Ikonen löysi uuden osoitteen Liigasta!
- KooKoolle hyviä uutisia! Saa kanadalaisvahvistuksen pelaavaan kokoonpanoon
- Sisäpiiritoimittaja: Leijonissa MM-kultaa voittanut NHL-tähti kaupan!
- Lähde: Olli Palolan uusi joukkue selvisi?
- Jokerit jysäytti uuden sentterihankinnan! Pelasi seurassa viimeksi Liiga-vuosina
- Tämä herättää tunteita! Tappara tekee ison kokeilun Liigan huippuottelussa
- Iso kiinnitys! Colorado Avalanche tiputti merkittävän suomalaisuutisen
- Sisäpiiritoimittaja: Leijonissa MM-kultaa voittanut NHL-tähti kaupan!
- Ismo Lehkosen Liiga-arvio: Mestari-Tapparan hankittava vahvistuksia näille osa-alueille – ”Huutaa kolmea pelaajaa”
- Antti Raanta jätti rahakkaan NHL-sopimuksen pöydälle – paljastaa nyt syyn
- NHL:ssä järkyttävä 10-0-murskaus – superlupaus häikäisi: ”Yksi parhaista laukauksista…”
- Kovia nimiä siirtomarkkinoille! NHL-pomo paljastaa: Kaksi tähtihyökkääjää kaupan
- IS: Jättipaljastus entisestä Hartwall-areenasta – ”Kyllä, tieto pitää paikkansa”