Toronton päävalmentajalta rankaisutoimenpide joukkueelle – ”Urheilutieteestä Babcockin tieteeseen”
Toronto Maple Leafsin päävalmentaja Mike Babcock tunnetaan tiukkana ja kurinalaisuuden nimeen vannovana luotsina. Tietyllä tapaa Babcockia, 54, voidaan pitää hieman ns. vanhan liiton valmentajana.
Mutta tulosta on tullut, on totisesti.
Babcock on voittanut päävalmentajana Stanley Cupin (Detroit 2007–08) sekä Kanadan maajoukkueen kanssa kaksi olympiakultaa (2010 ja 2014), MM-kultaa (2004), nuorten MM-kultaa (1997) sekä World Cupin viime syksynä.
Nykyistä seurajoukkuettaan kesästä 2015 valmentanut Babcock ei ole onnistunut johdattamaan huippumenestykseen – toistaiseksi. Nyt näyttää vähän edellisiä kausia paremmalta, kun Toronto on NHL:n itäisellä konferenssissa kolmantena.
Mutta viime viikko ei sujunut joukkueelta kovin hyvin. Maple Leafs hävisi liigajumbo Arizonalle kotonaan puhtaasti 1–4, sitten Floridalle vieraissa rankkareilla 1–2, voitti Carolinan vieraissa 5–4 ja hävisi Washingtonille kotona 2–4.
Mikä erikoisinta, Maple Leafs ei tehnyt yhdenkään pelin avauserässä yhtään maalia. Ja tämähän ei Babcockia miellyttänyt.
TSN– ja NBC-kanavien jääkiekkotoimittaja Gord Miller kertoo twitter-tilillään, että Babcock oli nimenomaan luvannut pelaajilleen pikku porkkanan, jos ottelujen alut sujuisivat hyvin.
– Babcock kertoi, että aamujäät voisivat olla vapaaehtoisia, jos joukkue saisi hyvät alut otteluille. Viime viikon neljän huonon startin jälkeen he palasivat pakollisiin aamujäihin, Miller twiittaa.
– Eilen hän kertoi, että palaamme urheilutieteistä Babcockin saskatchewanilaisiin tieteisiin, Miller jatkoi.
Se, jos mikä, lienee melkoista salatiedettä. Tai vaihtoehtoisesti hyvin yksinkertaista psykologiaa: niin pelaat kuin harjoittelet.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?