Penguinsin leirissä ei sittenkään syytä huoleen? Päävalmentaja ylistää tätä upeaa seikkaa!
Pittsburgh Penguinsin perjantai-illan koitos Boston Bruinsia vastaan kuvastaa joukkueen kautta pienoiskoossa mainiosti. Kahden maalin tappioasema ei aluksi horjuttanut, sillä toisessa erässä kaikki kolme osumaansa iskenyt joukkue nousi jopa tasoihin, häviten kuitenkin lopulta katkerasti maalilla.
Vuoristorata leimasi Boston-peliä, ja niin se on leimannut koko kautta.
Kaksinkertainen, hallitseva Stanley Cup -mestari on toisinaan esimerkiksi ollut pahasti pulassa omassa puolustuspäässään. Peräti 84 päästettyä maalia oli eniten koko itäisessä konferenssissa perjantai-iltana, kierroksen ollessa kesken, Pensin pelin päättymisen jälkeen.
Päävalmentaja Mike Sullivan ei ole huolissaan aaltoliikkeestä huolimatta. Onhan se totta, että 82 ottelun runkosarjaan mahtuu jos jonkinlaisia ylä- ja alamäkiä – jokaisella joukkueella.
– Minulla ei ole ollut vielä sellaista kautta, jossa sitä ei ole tapahtunut, Sullivan sanoi Post-Gazettelle viitaten erilaisiin kamppailuihin ja vastoinkäymisiin.
Sivusto näkee, että Pensillä on vielä paljon annettavaa, vaikka joukkue kokeekin vastoinkäymisiä. Pelaajat itse tekevät erinomaista työtä – he seuraavat itseään ja pitävät toisiaan vastuullisina.
– Sitä olen todella ihastellut pelaajissa, Pens-luotsi painotti.
Jos yksilöt jaksavat painaa, eikä menneiden kausien kuormitus horjuta, on Penguins vahvoilla. Löytyyhän rotaatiosta mm. sellaiset nimet kuin Sidney Crosby, Jevgeni Malkin, Kris Letang, Patric Hornqvist, Phil Kessel ja Matt Murray.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Anton Lundell huippuiskussa paluupelissään – päävalmentajalta huimaa tekstiä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!