Kommentti: Marjamäki oli Jokereille paras vaihtoehto – pesti on kuin luotu hänelle
Helsingin Jokerit sai uuden päävalmentajan ensi kaudeksi, kun Lauri Marjamäki siirtyy 2+2-vuotisella sopimuksella takaisin seuravalmentajaksi Leijonien päävalmentajan paikalta.
Pesti on kuin luotu Marjamäelle. Hän tuntee erityisesti suomalaiset huippupelaajat kuin omat taskunsa, kun kokemusta on karttunut usean vuoden ajan ensin Liigassa ja sen jälkeen kansainvälisellä tasolla.
Marjamäen tulokset Leijonissa eivät ole tähän asti kovia, mutta Marjamäki on äärimmäisen taitava seurajoukkuevalmentaja, mikä teki hänestä ainoan oikean valinnan Jukka Jalosen seuraajaksi.
Nyt hän pääsee tekemään jälleen sitä työtä, missä hän on parhaimmillaan. Sitä työtä, joka ei Liigassa pettänyt kertaakaan.
Valmentajaksi vielä erittäin nuori Marjamäki, 40, valmensi kolmella kokonaisella kaudella Kärpät ensin kahteen peräkkäiseen Suomen mestaruuteen. Tämän jälkeen joukkue heikentyi ja koki kovia menetyksiä, mutta valmentaja venytti kolmannenkin kevään pronssille saakka.
Tämän jälkeen hän pääsi parhaalle mahdolliselle paikalle tutustumaan suomalaisiin huippupelaajiin: Leijoniin.
Ja se kokemus näkyy positiivisena asiana huolimatta siitä, kertyykö Marjamäen palkintokaappiin mitaleita maajoukkueesta.
Jokerien resurssit ovat sen verran hyvin kohdallaan, että Marjamäen tiedoilla ja osaamisella hänelle pystytään rakentamaan joukkue, jonka valmentamisesta hän varmasti nauttii. Erityisesti sen takia, että hän pääsee valmentamaan omilla vahvuuksillaan hyvin tuntemiaan pelaajia.
Lisäksi seurajoukkueessa aikaa menestyvän joukkueen rakentamiseen ja menestyksen saavuttamiseen on täysin eri tavalla kuin Leijonissa lyhyissä turnauksissa.
Marjamäki oli paras vaihtoehto Jokereille tässä ja nyt.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!