Yllätyspäätös! Yli 800 NHL-pelin seuralegenda jatkaa uraansa Euroopassa – ”Houkuttaisi pelata olympialaisissa”
810 NHL-ottelua urallaan runkosarjassa ja pudotuspeleissä yhteensä pelannut tshekkipuolustaja Zbynek Michalek siirtyy kotimaahansa HC Sparta Prahan joukkueeseen.
34-vuotias Michalek jäi ilman NHL-sopimusta viime kauden päätteeksi, eikä sen jälkeen ole ollut varmaa, jatkaako loukkaantumista urallaan kärsinyt mies ollenkaan pelaamista.
Tshekkipakki tahkosi viime kaudella suurimman osan AHL:ssä, mutta tilille kertyi myös kolme ottelua NHL:ssä tutussa seurassa Arizona Coyotesissa.
Michalek on pelannut yhteensä 612 ottelua Coyotesin riveissä, mikä on seuran historian toiseksi eniten heti Shane Doanin jälkeen.
Kokeneen puolustajan tavoitteet ovat vielä kirkkaasti huipulla – Etelä-Korean talviolympialaisissa.
– Ei ollut helppo tehdä päätöstä ajatellen perhettäni ja lapsiani, mutta rakastan jääkiekkoa ja halusin tulla tänne. Toinen asia, mikä minua houkuttaa, on mahdollisuus päästä pelaamaan olympialaisiin. Myönnän, että se on iso motivaatio minulle, Michalek kertoo Sparta Prahan tiedotteessa.
– Mutta ensiksi minun täytyy aloittaa pelaamaan ja saada hyviä suorituksia Spartassa, sitten voidaan puhua muista asioista. Tämänhetkinen tavoitteeni on löytää paikka joukkueesta ja auttaa Sparta parhaaseen mahdolliseen suoritukseen jäällä, konkari jatkaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?