NHL:n isoin suomalaisyllättäjä jatkaa hurmaamista – tilastoista paljastuu hämmentävä yksityiskohta
NHL:n isoin suomalaisyllättäjä on ollut tähän mennessä Pittsburgh Penguinsin Olli Määttä.
Alkukaudella Määttä on nakuttanut pisteitä jatkuvalla syötöllä, ja puolustajan otteet ovat keränneet kehuja.
Kyllä, on fakta, että Määttä on voittanut urallaan jo kahdesti Stanley Cupin. Täten yllättäjästä puhumista pitää perustella hänen kohdallaan.
Juju tulee esille tilastojen puolelta.
Viime kaudella Määtän kehityssuunta näytti huolestuttavalta, kun hän jäi hyvin pieneen rooliin Penguinsin takalinjoilla. Loukkaantumiset värittivät jälleen kerran 23-vuotiaan kautta. 55 ottelussa Määtälle merkittiin vain 7 (1+6) tehopistettä.
Kun viime ja tätä kautta vertailee keskenään, nousee esille varsin hämmentävä yksityiskohta.
Tänä syksynä kahdeksassa ottelussa Määttä on jo ylittänyt viime kauden pistesaldonsa. Nyt Määttä on kerännyt tehot 2+6=8.
Tällä hetkellä Määttä on kuuden ottelun mittaisessa pisteputkessa. Alkukaudella väliin on mahtunut vain yksi peli, jossa hänelle ei ole merkitty tehopisteitä.
Kaiken lisäksi Määttä on suomalaisten sisäisen pistepörssin kärkipaikalla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!