KalPan sankarivahti nyt joukkueensa ykkösmies Ruotsissa – mukaan olympialaisiin?
Kuva: Juha Tamminen
KalPasta finaalikevään jälkeen Ruotsiin Örebrohon siirtynyt Eero Kilpeläinen on kovassa liekissä.
Örebro kuuluu SHL:n häntäpään seuroihin ja oli muun muassa viime kaudella sarjan 12. runkosarjan päätteeksi.
Kilpeläisen hankkiminen maalinsuulle näyttäisi olleen käänteentekevä hankinta joukkueelle.
32-vuotias suomalaisvahti on startannut 11 ottelua Örebron maalilla, päästänyt ainoastaan 1,71 maalia ottelua kohden ja miehen torjuntaprosentti on loistava 93,21.
Tilastoillaan Kilpeläinen antaa joukkueelleen mahdollisuuden voittaa illasta toiseen. Joukkue on päästänyt 27 maalia koko kauden aikana omiin, mikä on koko sarjan vähiten.
Örebro on jäänyt vasta viidesti ilman sarjapisteitä tämän kauden 14 ottelussa.
Kilpeläinen on päästänyt 11 ottelussa ainoastaan 19 maalia ja torjunut 261 laukausta, mikä on SHL:n neljänneksi eniten.
Örebro on sarjataulukossa kahdeksantena, joten joukkue taistelee näillä näkymin pudotuspelipaikoista.
Jos Kilpeläinen onnistuu torjumaan ehjän ja väkevän kauden, on hän varmasti yksi vaihtoehdoista, kun Leijonien maalivahteja valitaan olympialaisiin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?