HU: Antti Raannalla tunteikas paluu New Yorkiin – ”Nyt vaan odotetaan sitä päivää”

Eilisilta toi suomalaismaalivahti Antti Raannan mieleen upeita muistoja ja nosti pintaan hienoja tunteita.
Raumalaislähtöinen veskari palasi uuden seuransa Arizona Coyotesin kanssa entiseen kotihalliinsa, New Yorkin legendaariseen Madison Square Gardeniin.
Raanta, 28, pelasi kaksi edellistä kautta New York Rangersissa. Viime kesänä hän siirtyi pelaajakaupan yhteydessä Arizonaan.
Raanta myönsi, että paluu tuttuun ympäristöön tuntui mukavalta. Hän puhui asiasta Helsingin Uutisten tänään ensimmäisenä julkaisemassa haastattelussa. (Lue alkuperäinen juttu tästä.)
– Oli hienoa tavata vanhoja tuttuja, pelaajia ja hallin henkilökuntaa. Pääsi vähän fiilistelemään, Raanta sanoi HU:n jutussa.
Raannan riemua iloisista jälleennäkemisistä latisti vähän se, että hän ei ollut loukkaantumisen takia mukana Coyotesin kokoonpanossa.
– Siisti paikka tämä oli olla kaksi vuotta. Olisi ollut mukavampi, jos olisi päässyt pelaamaan, mutta mukavaa tämä oli näinkin, hän kommentoi.
– Nyt vaan odotetaan sitä päivää, että pääsen pelaamaan Rangersia vastaan. Siitä tuleekin sitten erilainen päivä.
Hienoimmaksi muistokseen New Yorkin -ajoiltaan Raanta nosti ensimmäisen ottelunsa Rangersin paidassa.
– Muistoja on paljon, mutta paras on ehkä Rangers-debyytti. Ensimmäinen peli Rangersin paidassa ja heti nollapeli San Jose Sharksia vastaan. Se on kyllä jäänyt mieleen, ja sitä muistelen hyvällä lämmöllä.
Rangers voitti Coyotesin maalein 5–2. Näin ollen Coyotes on yhä kymmenen ottelun jälkeen ilman voittoa. Joukkue on saanut vain yhden sarjapisteen – kauden ensimmäisestä ottelustaan, jossa Raanta pelasi hienosti ja jonka Coyotes hävisi jatkoajalla. Coyotes on tukevasti koko NHL:n hännillä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Leijonat tekee yhden ison muutoksen MM-kisoissa!
- Jokereilta jättiuutinen – kasa uusia sopimuksia julki!
- Uskomatonta draamaa – NHL-megatähti teki oman maalin vain 0,4 sekuntia ennen loppua
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- GM vertasi suomalaislupausta NHL-legendaan – kova näkemys ensi kaudesta
- MM-kisoihin huippuvahvistus – NHL-tähtihyökkääjä liittyy mukaan
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?