Detroitilta riskialtis liike nousevan maalivahtinimen kanssa NHL:ssä – ”Uhka on sille, että hänet napataan”
NHL-seurat ovat laittaneet pelaajia siirtolistalle eli waiverseihin viime päivien aikana.
Eri seurat ovat laittamassa rostereitaan kuntoon ensi viikolla alkavaa runkosarjaa varten.
Sunnuntaina waivers-listalle päätyi jälleen uusia nimiä, joiden joukossa oli muun muassa Detroit Red Wingsin Jared Coreau.
Sportsnetin toimittaja Elliotte Friedman nosti Coreaun nimen esille jo ennen kuin Red Wings päätti tehdä liikkeitä 25-vuotiaan veräjänvahdin kohdalla.
– Pohtisin toden teolla sitä, että mikä hänen kohtalonsa on, jos hänet laitetaan waiverseihin. Olen kuullut, että Detroit on pohtinut kovasti asiaa.
– Esimerkiksi Toronto (Maple Leafs) voi olla hyvinkin halukas nappaamaan Coreaun pois listalta, Friedman mietti.
Sunnuntaina siirtolistalle laitto varmistui.
– Uhka on olemassa sille, että hänet napataan pois. Ihan kuka tahansa, joka näkee hänet tulevaisuuden maalivahtina, miettii varmasti hänen nappaamista, AP:n toimittaja Stephen Whyno mietti.
– Coreaulla on alla kolme vahvaa kautta AHL:stä, Sportsnetin toimittaja Chris Johnston muistutti.
Viime kaudella Coreau nousi jo NHL:n puolelle, kun Red Wingsin toinen vakiomaalivahti Jimmy Howard oli loukkaantuneena.
Howardin ja tshekkiläisvahdin Petr Mrazekin sopimukset kuitenkin jatkuivat tälle kaudelle, minkä myötä Coreau oli kolmas maalivahti Detroitin NHL-ryhmän mukana.
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?