Valmentajalta paljastus – näiden pelaajien vierellä Patrik Laine viilettää ensi kaudella

Tulokaskaudellaan NHL:ssä Patrik Laine nakutti lopulta peräti 36 maalia.
Runkosarjan päättymisen jälkeen Laine päätti jäädä pois MM-kisoista, jotta hän saisi rauhassa valmistautua seuraavaan kauteen.
Laineen nimi oli kovasti esillä, kun hän ja Auston Matthews taistelivat tiukasti Vuoden tulokkaan -tittelistä.
Nyt vastustajien riveissä suomalaishyökkääjän nimi on varmasti ympyröity paksulla tussilla.
– Se on helppo sanoa, että vastustajat tietävät hänet paremmin. Toki he tiesivät hänestä jo viime kaudella kahden viikon jälkeen. Fakta on se, että kaikki katsovat videoita nykypäivänä. Ei esimerkiksi Connor McDavid yllättänyt ketään. Kaikki tiesivät sen, että hän on todella nopea. Laineen kohdalla en rakenna omia odotuksiani mitenkään maalien perusteella. En minä tiedä kuinka monta maalia hän tulee tekemään, enkä aseta hänelle mitään tavoiterajaa. Jos palaa viime kauden alkuun, niin hän on kulkenut pitkän matkan. Jo ihan sen suhteen, että miten hän on oppinut pelaamaan pienemmässä kaukalossa ja miten hän on sopeutunut NHL:n vauhtiin. Hän täytti 19 vuotta vasta viime huhtikuussa ja silti häneltä nähtiin isoja kehitysaskeleita. Hän on erittäin hyvä valmennettava. Hän ymmärtää sen, mitä häneltä pyydetään, Jetsin päävalmentaja Paul Maurice puhui Laineesta The Athleticin toimittajalle Eric Duhatschekille.
Maurice paljasti myös sen, kenen vierellä Laine tulee pelaamaan ensi kaudella.
– Hänet tullaan näkemään niin vasemmalla kuin oikealla laidalla. Hänet istutetaan Mark Scheifelen ja Blake Wheelerin vierelle. Hänet nähdään myös Bryan Littlen ja Nikolaj Ehlersin kanssa samassa ketjussa. Noiden kärkipelaajien välillä on paljon eri mahdollisuuksia ja voimme liikutella heitä ihan jopa sen perusteella, ketä vastaan pelaamme. Nuoret pelaajat myös väsyvät joskus ja meidän pitää seurata heidän peliaikojaan.
– Laine saa kuitenkin aivan varmasti vastustajan ykkös- ja kakkospakkeja vastaansa. Saa nähdä millainen vaikutus sillä on, Maurice mietti.
Maurice kehui myös vuolaasti Laineen persoonaa.
– Oli jännä huomata hänestä eri asioita. Yksi oli se, että hänellä on erittäin terävä huumorintaju, vieläpä toisella kielellä. On jo tarpeeksi vaikeaa heittää hyvää huumoria äidinkielellä. Monella ei ole sitä kykyä. Toisella kielellä sitä pitää käsitellä nopeasti eri lausahduksia ja vastata niihin. Se ei ole helppoa.
– Mutta se, mistä olen pitänyt eniten hänen kohdallaan, on se, että hän on hyvin nöyrä, mutta samalla hän on hyvin itsevarma kaveri. Kyse ei ole mistään ylimielisyydestä. Hän luottaa kykyihinsä ja siihen, että hän pystyy tekemään eri asioita. Samalla häneltä näkee juuri sellaisia asioita, mitä toivomme pelaajilta. Hän viettää aikaa fanien kanssa ja hän on hyvin perheläheinen, Maurice hehkuttaa.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NHL-toimittaja: tekeekö Connor McDavid rajun ratkaisun sopimusneuvotteluissa?
- Kuka nappaa Buffalon tähtihyökkääjän? Nämä seurat kiinnostuneita
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – tässä on uusi seura
- Leijonat-tähdelle lähtöpassit Sveitsistä – armeija käymättä
- Connor McDavid vihjaa lähdöllä Edmontonista – nyt puhuu Leon Draisaitl
- Aftonbladet: Suomalaishyökkääjä on yksi SHL:n eniten tienaavista pelaajista – sai myös muita tarjouksia
- Teemu Kivihalme palaa Liigaan: ”Monipuolinen kahden suunnan puolustaja”
- SaiPa pelaajakaupoilla – haaviin pakkivahvistus Pohjois-Amerikasta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – Dallas-hyökkääjä vaihtaa seuraa
- Kiekko-Espoo kiinnitti ruotsalaispuolustajan
- Matthew Tkachuk iski pöytään hurjan väitteen Connor McDavidista
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Toimittaja: HIFK:n tähtipelaaja vaihtaa seuraa – Janne Pesoselta iso paljastus
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- Urheilucast: Kristian Vesalainen siirtyy Kärppiin – saa jättipalkan!
- TPS:ltä jättimäinen sopimusuutinen!
- Mestiksen pistehirmu löysi uuden seuran!
- Liiga-seura jysäytti hankinnan Detroit Red Wingsistä!
- Liigan mestaripuolustaja löysi uuden seuran!
- Välit poikki – NHL-seura kauppaa megalupauksen pois!