Tästä kohutaklauksesta tärähti kolmen ottelun kakku Liigassa – katso video!
Kuva: Juha Tamminen
Kärppien voimahyökkääjälle Jari Sailiolle on langetettu kolmen ottelun pelikielto Liigan kurinpitoryhmän toimesta.
Sailio taklasi lauantaina HPK:n puolustajaa Roope Laavaista päähän.
Tapaus eteni kurinpitokäsittelyyn, josta ratkaisu tuotiin julki tiistaina.
– Tilanteessa Laavainen ja Sailio luistelevat kohden HPK:n maalin taakse tulevaa irtokiekkoa. Ensimmäisenä tilanteeseen tulee Laavainen, joka pyrkii jatkamaan kiekkoa yhdellä kosketuksella edelleen ränniin. Toiselta puolen maalin kiertävä Sailio ehtii tilanteeseen samalla hetkellä kun Laavainen on lyömässä kiekkoa eteenpäin. Sailion kyynärpää nousee tilanteessa ja osuu Laavaista päähän. Laavainen loukkaantui tilanteessa eikä pelannut enää ottelussa.
– Kurinpitodelegaatio toteaa, että videotallenteelta tehtyjen havaintojen mukaan Sailio tulee tilanteeseen pyrkien pelaamaan kiekkoa, jota Laavainen on juuri laukaisemassa edelleen ränniin. Delegaation näkemyksen mukaan Sailion kyynärpään osumisessa vastustajan päähän ei ole tahallisuutta. Delegaation katsoo, että Sailio pelaa tilanteen huolimattomasti ja on vastuussa kyynärpäästään, joka osuu Laavaista päähän. Kyynärpää osuma aiheuttaa Laavaisen loukkaantumisen, joten Sailiolle tulee tuomita ottelurangaistus säännön 124 iii-kohdan mukaisesti.
– Delegaatio pitää Sailion huolimattomuudesta aiheutunutta vastustajan päähän kohdistuvaa kyynärpääiskua, jonka seurauksena vastustaja loukkaantuu, kolmen ottelun arvoisena tekona. Sailiolla ei ole kuluvalta tai kolmelta edelliseltä kaudelta kurinpitohistoriaa, kurinpitopäätöksessä kerrotaan.
Sailio huilaa Kärppien tämän viikon ottelut JYPiä, Pelicansia ja Sportia vastaan.
Video taklauksesta näkyy täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!