Seurapomo yllättyi Mikko Koivun jatkosopimusneuvotteluissa – ”Se kertoo paljon hänestä”
Minnesota Wild ja seuran suomalaiskapteeni Mikko Koivu tekivät jatkosopimuksen NHL:ssä Suomen aikaan maanantain ja tiistain välisenä yönä.
Koivu pisti nimensä alle kahden vuoden mittaiseen lappuun, jossa Koivu tienaa yhtä kautta kohden 5,5 miljoonaa dollaria.
11 miljoonan dollarin arvoinen sopimus lähtee voimaan tulevan kauden jälkeen.
Wildin seurapomo Chuck Fletcher yllättyi siitä, miten helposti sopimus syntyi. Fletcherin mukaan tuore prosessi oli yksi helpoimmista koko hänen uransa aikana.
– Vain pari puhelua ja kaikki oli valmista. Se kertoo paljon hänestä ja siitä, miten paljon hän haluaa jäädä Minnesotaan. Saimme kaiken valmiiksi todella helposti, Fletcher sanoi Wildin verkkosivuilla.
Viime kauden jäljiltä Koivu oli ehdolla NHL:n parhaaksi puolustavaksi hyökkääjäksi. 80 runkosarjaottelussa Koivu nakutti tehot 18+40=58.
– Hän on edelleen erittäin hyvä pelaaja, minkä hän näytti viime kaudella. Hän oli liidereitä hyökkäyspäässä ja hän oli liidereitä puolustuspäässä, ollen esimerkiksi meidän paras aloittaja. Hän on erittäin tärkeä pelaaja meille monella eri osa-alueella, Fletcher sanoi suomalaishyökkääjästä.
– On erittäin vaikea löytää tuollaisia pelaajia. He ovat äärimmäisen tärkeitä palasia, Fletcher sanoi Koivun pelaajatyypistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!