Rajusti flopannut suomalaisvahti sai kesällä lottovoiton NHL:ssä – kokeillut erikoisia harjoittelumetodeita
NHL:ssä Dallas Starsia viime vuosien aikana edustaneen suomalaisvahdin Antti Niemen kesä oli varsin erikoinen.
Todellisen floppikauden jälkeen Stars päätti ostaa Niemen sopimuksen ulos.
Näin hänestä tuli rajoittamaton vapaa agentti.
– Niemi oli aivan kauhea viime kaudella, Pittsburgh Post-Gazetten toimittaja Jason Mackey kuvaili suomalaisvahdin pohjanoteerausta.
Heikkojen otteiden jälkeen liikkeelle lähti epäilyksiä siitä, että jatkuisiko Niemen ura enää NHL:ssä.
Heinäkuun alussa eteen tuli kuitenkin melkoinen lottovoitto.
NHL:ssä kahtena edelliskeväänä mestaruutta juhlinut Pittsburgh Penguins kiinnostui Niemestä ja tarjosi hänelle sopimusta.
34-vuotias Niemi allekirjoitti yhden vuoden ja 700 000 dollarin arvoisen diilin mestareiden kanssa.
– Tiedän, että minulla on paljon todistettavaa, Niemi sanoi Post-Gazettelle.
Kesän aikana Niemi on tutkinut tarkasti sitä, mitä hänen kannataisi tehdä kehonhuollon saralla.
Mukaan on tullut myös uusia harjoittelutapoja.
– Olen keskittynyt enemmän kehon tasapainoon, Niemi sanoi.
Suomalaisvahti on testannut muun muassa joogaa ja pilatesta.
– Keho tuntuu todella hyvältä ja tunnen oloni terveeksi.
Penguinsin GM Jim Rutherford ehti väläytellä mahdollisuutta, jossa Niemi pelaisi ensi kaudella jopa 30-40 peliä.
Tätä monet Penguinsin fanit ihmettelivät suuresti.
– Uskoisin, että Rutherford tarkoitti sillä sitä, että Niemi pystyy pelaamaan 30-40 peliä, ei sitä, että hän pelaisi niin paljon, Post-Gazetten toimittaja Mackey avasi.
– Haluan päästä jälleen korkealle tasolle. Olen varma, että pystyn siihen vielä 35-vuotiaana, Niemi sanoi omasta lähitulevaisuudestaan.
Uransa aikana Niemi on torjunut muun muassa Chicago Blackhawksin Stanley Cup -mestariksi saakka. Näin parhaalle tasolle hyppäys tietäisi melkoista loikkaa siihen nähden, millaisten vaikeuksien keskellä Niemi oli Dallasissa.
– Viime kaudella pelit lähtivät hyvin liikkeelle. Tuntui siltä, että pelasin varsin hyvin. En tiedä, että mitä sitten tapahtui. Hävisimme pelejä ja minut otettiin useita kertoja pois maalilta. Tuli huonoja pomppuja ja selän taakse meni helppoja maaleja.
– Kaikki meni pieleen, Niemi kertaili Stars-uran loppuvaiheita.
Viime kaudella Niemi torjui yhteensä 37 ottelussa, joissa hänen torjuntaprosenttinsa oli vain 89,2. Päästettyjen maalien keskiarvo oli niinkin korkea kuin 3,30.
Penguinsissa Niemi on tiukan kilpailutilanteen keskellä. Seuran ykkösvahti on Matt Murray, joka on torjunut Penguinsin jo kahteen kertaan Stanley Cup -mestariksi.
Murrayn ja Niemen takana peliaikaa kärkkyy lupaava Tristan Jarry, joka on valmis hyppäämään AHL:stä NHL:n puolelle.
– Niemi ei varmasti halua nähdä sitä, että tuollainen tilanne tulee vastaan. Ihan monista eri syistä. Ensimmäinen ja tärkein on se, että hän haluaa näyttää viime kauden olleen pelkkä poikkeus, eikä osoitus siitä, että hänen uransa on menossa alamäkeen, Mackey jakoi suomalaisvahdin ajatuksia.
– On mahtavaa olla täällä Pittsburghissa. En malta odottaa sitä, että kausi käynnistyy, Niemi tunnelmoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!