Pelicans väänsi kaksi pistettä ja henkisen niskalenkin – syyskuisen tiistain potin merkitys voi näkyä kauas
Voiton ja häviön välinen kuilu voi olla jo pimeänä syksynäkin valtavan suuri, vaikka esimerkiksi pudotuspeleistä on vielä turha puhua. Kaksi kotitappiota kärkeen, ja kierre kohti vaikeita aikoja on käsillä.
Pelicansin alku KooKoota vastaan tiistaina Lahdessa oli karmea. Ensimmäisen erän jälkeen taululla komeilivat vieraiden hyväksi 0-3-lukemat. Etenkin kolmas osuma oli helppo, eikä sen syntymistä estänyt lopulta vaihtoon otetun Joona Voutilaisen lisäksi edes valmentajan haasto.
– Minun mielestä pelattiin huolimattomasti, ei oltu hereillä. Tyhmiä virheitä ja kiekonmenetyksiä, Pelicansin sankariksi lopulta noussut Iikka Kangasniemi tuumi SuomiKiekkolle.
Ensimmäisen erän pupeltaminen leimasi Pelicansin peliä jo viime kaudella. Otteluiden sisällä tapahtui uskomattomia sukeltamisia, eikä lahtelaiset tuntuneet pääsevän niistä millään yli.
Pitkät paineet hyökkäyspäässä ja kiekonhallinta eivät riittäneet. Nyt joukkue kuitenkin käänsi tappioaseman 4-3-jatkoaikavoitoksi mainittujen aseiden turvin.
– Itse näin, että pelattiin omaa peliä omilla vahvuuksilla. Niihin asioihin keskityttiin vähän enemmän, mitä piti parantaa. Kyllä se tulee, niin kuin tänään, Lahden illassa 1+1-pisteet iskenyt väkkärämäinen hyökkääjä sanoi.
Nyt joukkue vältti toisen peräkkäisen kotitappion. Voisi kuvitella, että kolmen maalin takaa nousu rinnalle ja voittoon nostaa itseluottamusta.
– Totta kai toi hyvää henkeä. Nähtiin, että pystyttiin tekemään tuolla tavalla, Kangasniemi iloitsi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!