NHL-paikkaa tavoittelevasta suomalaispakista roisia tekstiä – ”Ei ole enää pullukka”
Chicago Blackhawksin organisaatiossa Ville Pokka yrittää yhä lunastaa NHL-paikkaa.
Pokka on pelannut jo useamman vuoden ajan AHL:n puolella. 23-vuotias puolustaja ei ole tehnyt vielä edes NHL-debyyttiään.
The Athleticin jutussa toimittaja Scott Powers toi esille näkyviä muutoksia Pokassa.
– Hänellä kesä 2016 meni pahasti pihalle polvivamman takia. Sen sijaan, että Pokka olisi tiputtanut rasvaprosenttiaan, hankkinut lisää lihasta ja olisi yrittänyt parantaa luisteluaan, kesä meni pääosin toipuessa ja kuntoutuessa. Sitä seurasi turhauttava ja pettymykseksi jäänyt kausi, jonka aika hän ei saanut kutsua ylös.
– Nyt Pokka sai treenata terveenä. Hän vietti kesän Suomessa, harjoitellen tiukasti hänen henkilökohtaisen valmentajan Samppa Jaakolan kanssa.
Jaakola toimii myös liigaseura Kärppien kuntovalmentajana.
Powers antoikin tekstissään varsin roisia tekstiä.
– Hän ei ole enää pullukka, Powers kuvailee.
Pokka allekirjoittaa fyysiset muutokset.
– Tämä oli hyvä kesä minulle. Oli hienoa, että sain pysyä terveenä ja sain tehdä töitä joka päivä. Sain hieman lisää lihasta ja samalla menetin myös hieman kehon rasvaa, joten näytän nyt enemmän urheilijalta, Pokka myöntää.
– Sitä katsoi muita kavereita, jotka olivat tiukassa iskussa ja itse en ollut, minkä myötä annoin heille hieman tasoitusta. Nyt olen kuitenkin hyvässä iskussa ja se näkyy itseluottamuksessa.
Pokka on tehnyt jo pitkään töitä luistelunsa kanssa, mitä on pidetty hänen isona heikkoutena. Pokka on tehnyt yhteistyötä Blackhawksin luisteluvalmentajan Kevin Delaneyn kanssa.
– Uskoisin, että olen nyt parempi luistelija. Pystyn pelaamaan isoja minuutteja niin, että pystyn myös liikkumaan koko ajan entistä paremmin. Uskon, että minun pitää edelleen tehdä töitä sähäkkyyden kanssa, suomalaispuolustaja analysoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!