Mikael Granlund teki hiuksilleen todellisen ”jääkiekkoilijan liikkeen” valokuvauksissa – ”Todella ällöttävää”
Minnesota Wildin joukkueella oli kauden ensimmäiset valokuvaukset tänään alkaneella harjoitusleirillä.
Wildin suomalaishyökkääjä Mikael Granlund halusi korjata hiuksiaan vielä nopeasti ennen kuvauksia, mutta hänen hiusvahansa ei ollut mukana, joten suomalaistaituri improvisoi tilanteessa kekseliäällä tavalla.
Granlund otti jäällä olevaa irtolunta ja hieroi sitä hiuksiinsa, ja muotoili ne aivan kuin olisi käyttänyt normaalia hiustuotetta.
TSN:n BarDown-sivusto oli noteerannut Granlundin teon ja suomalaisnuorukainen sai huumorimielistä kuittailua saman tien.
– Jos hän olisi tehnyt tämän kesken ottelun, että hän saisi kauniin tytön huomion, sanoisimme hänelle, että tuo on todella ällöttävää. Kypärän sisällä olevasta hiestä olisi muutenkin saanut paremman pidon hiuksiin, sivusto leikittelee.
Granlundin hyvin ”jääkiekkoilijamaista” tekoa BarDown-sivusto ei kuitenkaan suosittele kaikille.
– Kuvittele kaikki se syljen, hien ja muiden vartalon nesteiden määrä, mitä lojuu jäällä. Et ehkä näe sitä, mutta se on siellä. Sen takia vanhempasi kertoivat sinulle pienenä, että et saa mennä leikkimään jäähallin vieressä olevaan lumikinokseen.
Jos alla oleva Instagram-linkki ei toimi, voit katsoa videon klikkaamalla tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!