Pelicansissa viime kaudella loistavassa vireessä pelannut Vili Sopanen on yhä ilman sopimusta. Isokokoisen hyökkääjän piti pelata KHL-seura Kunlun Red Starissa, mutta kesällä pitkittynyt vamma sai seuran purkamaan hänen sopimuksensa ennen kauden alkua.

Sopasen omien sanojen mukaan hän pääsi jo harjoittelemaan jäälle elokuun alussa, mutta mitään uutisia hänen tämän kauden kuvioistaan ei ole kuulunut.

Koko kiekkouransa Suomessa pelannut hyökkääjä on pitänyt ulkomailla pelaamista ykkösvaihtoehtonaan, muttei pitänyt Liigassa jatkamista poissuljettuna, kuten SuomiKiekko kertoi aiemmin.

29-vuotias Sopanen tykitti viime kaudella pelaamassaan 41 runkosarjan ottelussa tehot 20+26=46. Hän olisi terveenä liigaseuroille kovan luokan vahvistus kärkiketjuihin ja ylivoimalle.