Radio Voima haastatteli Liigassa viime kaudella loistanutta Vili Sopasta, jonka unelmasopimus KHL-seura Kunlun Red Stariin peruuntui, koska hyökkääjä ei ole pelikunnossa.

Nyt Sopanen itse kertoo, että kyseessä ei ole loukkaantuminen vaan sairastuminen.

– On ollut hengitystieinfektio, joka on estänyt kovatehoisen harjoittelun, Sopanen kertoo Radio Voiman haastattelussa.

– Tulehdus on ollut päällä jo viime kauden aikana. Se on jäänyt hoitamatta ja jäänyt jäytämään keuhkoa. Nyt se piti aika kovalla lääkityksellä laittaa kuntoon ja laittaa harjoittelu jäihin.

Sopanen on omien sanojensa mukaan ollut koko ajan täysin rehellinen tilanteestaan Kunlunin suuntaan. Seurajohdolta loppui kuitenkin ymmärrys kesken kesän ja Sopasen sopimus päätettiin irtisanoa.

Hyökkääjä pääsee noin viikon päästä harjoittelemaan jäälle.

– Siitä viikko pari, niin olen lähellä pelikuntoa. Sen pidempää tässä ei tarvitse ottaa.

Uusi seura ei ole vielä tiedossa, sillä Sopanen haluaa ennen seuraavia neuvotteluja saada itsensä kuntoon. Hän ei vielä tiedä seuraava osoitettaan, mutta uran jatkuminen Lahdessa on epätodennäköistä.

– Mitään vaihtoehtoja ei suljeta pois, mutta sanoisin, että kyllä se vähän epätodennäköiseltä näyttää. Olen pelannut Lahdessa monta vuotta. Minulla on halu pelata ulkomailla ensi kaudella ja nähdä muutakin touhua.

Alkuperäisen haastattelun voit kuunnella tästä linkistä.