Liigassa värikäs mestarisuosikkien kohtaaminen – Tappara jopa yllättävissä vaikeuksissa
Kuva: Ilari Isotalo
Torstaina Liigassa ohjelmassa oli ainoastaan yksi ottelu, jossa kohtasivat kaksi isoa mestarisuosikkia.
Ennen kauden alkua sekä Tapparaa että JYPiä vietiin aivan kärkisijoille. Kaksikosta on kaavailtu jopa finaaliparia keväälle.
Ennen torstaita JYP oli esiintynyt Liigassa tuoksellisesti varsin hyvin.
Jyväskyläläiset olivat sarjan piikkipaikalla.
Ero toisena majailevaan Kärppiin kasvoi, sillä JYP jatkoi vahvaa syysvirettään.
JYP kun vei torstain Tappara-kohtaamisen nimiinsä lukemin 4-3.
Ratkaisumaalin iski kolmannessa erässä Jaakko Jokinen.
Jokisen lisäksi JYPillä esillä oli Juuso Puustinen, joka rokotti kirvesrintoja kahteen eri otteeseen. Puustinen on iskenyt alkukaudella jo seitsemän maalia JYPille.
Seitsemästä pelaamastaan ottelusta JYP on kerännyt kasaan 18 pistettä. Tapparalla sen sijaan alkukausi on mennyt tuloksellisesti varsin nihkeästi. Kuudesta ottelusta hallitsevat mestarit ovat napanneet vain yhdeksän pistettä. Tällä hetkellä Tappara on sarjataulukossa sijalla seitsemän.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?