Kova näkemys: Suomalaishyökkääjän rooli NHL:ssä kasvamassa vahvan viime kauden jälkeen!
Kolumnisti Nick Cotsonika käsittelee NHL.comin julkaisussa Las Vegasin tilannetta kauden alla. Hän nostaa esille muutamia kysymyksiä, joista suomalaisten kannalta mielenkiintoisin liittyy joukkueen ketjukoostumuksiin.
Cotsonika kirjoittaa, että joukkueen päävalmentaja Gerard Gallant ”yrittää erilaisia asioita ja antaa kemian kehittyä”.
Jutun mukaan jotkut pelaajat saattavat olla eri asemassa kuin aiemmin. Esimerkiksi Erik Haula, joka oli Minnesotassa tuttu näky kolmos- ja nelosketjuissa, voisi saada mahdollisuuden näyttää kyntensä jopa ylemmissä ketjuissa.
Viime kauden perusteella tämä olisi ansaittua. Haula nimittäin antoi näyttöä oivasta maalintekotaidosta jo menneellä sesongilla, sillä hän iski Minnesotan paidassa hienot 15 täysosumaa ja yhteensä 26 pistettä.
Teemu Pulkkisen kohdalla sen sijaan näyttää olevan kysymysmerkkejä. Kilpailu nimittäin voisi olla kovaa Pulkkisen ja Brendan Leipsicin sekä Alex Tuchin keskuudessa.
Silloisessa SM-liigassa pelatessaan Pulkkinen nakutti Jokerien paidassa kelpotehoja. NHL:ssä läpimurto on kuitenkin jäänyt tekemättä, sillä suomalainen on iskenyt 83 ottelussa ainoastaan 22 pistettä.
SuomiKiekko kirjoitti jo aiemmin, että Pulkkisen pitää tehdä kauden alla täysi päivätyö, jotta paikka joukkueen rosterista irtoaa. Harjoitusleirin kokoonpanon voit katsoa tämän linkin takaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?