Kärpät vältti karmean takaiskun – ykkössentterin poissaolo jäämässä pelättyä lyhyemmäksi
Kuva: Juha Tamminen
OULU. Lauantain HPK-pelissä Kärpät koki uhkaavan takaiskun, kun ykkösketjun sentteri Mikael Ruohomaa joutui jättämään pelin kesken.
Ilmoille lähti kysymyksiä siitä, että joutuuko Ruohomaa jälleen pitkälle sairaslomalle?
Ottelun tuoksinnassa tullut kolhu tutkittiin maanantaina. Ensimmäisen arvion mukaan Ruohomaan poissaolo jäänee lyhyeksi.
– Lopulliset koordinaatit saadaan illalla, kun lääkärit tekevät lisätutkimuksia. Toivotaan parasta, Kärppien päävalmentaja Mikko Manner sanoi Ruohomaasta SuomiKiekko-sivustolle.
Ruohomaan pitkäaikainen poissaolo olisi ollut paha takaisku Kärpille. 28-vuotiaan hyökkääjän ensimmäinen Kärppä-vuosi meni pahasti piloille juuri loukkaantumisten takia. Viime kaudella Ruohomaa sai tililleen vain 21 runkosarjaottelua.
Ennen Kärppiin siirtymistä Ruohomaa oli ollut isossa roolissa KalPassa, missä hän nakutti 43 (12+31) tehopistettä kaudella 2015-16. Alastarosta kotoisin olevan hyökkääjän nousu huipputasolle tapahtui varsin myöhäisellä vaiheessa, sillä vielä 2010-luvun alussa hän tahkosi Suomi-sarjaa KOOVEEn ja LLujan riveissä.
Tiistain JYP-kamppailussa Ruohomaata tuskin nähdään kaukalossa. Paluu saattaa tapahtua jo loppuviikon kotiotteluissa. Torstaina Kärpät kohtaa Pelicansin ja lauantaina Sportin.
Kärppien valmennusjohto joutuu pistämään palapeliä uusiksi, sillä Ruohomaan lisäksi myös Jari Sailio on jäämässä sivuun tiistain vieraspelistä. Sailio on tällä hetkellä pelikieltouhan kohteena lauantain kohutaklauksen jäljiltä. Sailio lensi pihalle, kun hän taklasi kyynärpää edellä HPK:n puolustajaa Roope Laavaista päähän.
Mahdollisesta pelikiellosta päätetään maanantaina illalla.
Poissaolot tietävät sitä, että Kärpät esittelee uuden liigakasvon tiistaina Jyväskylässä.
– Kristian Kangas tekee debyyttinsä. Se on hieno juttu, Manner kertoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?