JYPin suuret tähdet pysyivät pimennossa – kakkos- ja kolmosketju nöyryyttivät HIFK:ta
Kuva: Juha Tamminen
Sitä iltaa oli Jyväskylässä odotettu pitkään ja hartaasti. Reilut kahdeksan vuotta sitten Jarkko Immonen lähti Jyväskylästä ja JYPistä suurena sankarina, tuoreen suomenmestarijoukkueen avainpelaajana. Tänään hän palasi mm. maailman- ja Venäjän mestarina.
Ei ihme, että Immosen paluuillasta odotettiin maestron johtaman JYPin nimekkään ykköskentän näytöstä.
Melkoinen show Hippoksella nähtiinkin – mutta pääosissa olivat aivan eri miehet kuin ennalta odotettiin.
JYPin kakkosketjun jättiläismäinen laitahyökkääjä Robert Rooba iski JYPin kaksi ensimmäistä maalia ja vaikutti tekevän kaukalossa ajoittain mitä halusi. Rooba valittiin ansiosta ottelun parhaaksi pelaajaksi.
Kahdesta seuraavasta JYPin osumasta vastasi kolmosketjun keskushyökkääjä Antti Suomela (kuvassa). Tämän yhteispeli ”taskukokoisen” (170 cm) Jerry Turkulaisen ja Joonas Nättisen kanssa kulki siihen malliin, että Hippoksen yleisölle on helppo ennustaa alkaneelle kaudelle viihdyttäviä jääkiekkohetkiä.
JYP voitti HIFK:n lopulta maalein 4-2.
Ottelun jälkitunnelmia SuomiKiekko -sivustolla hetken kuluttua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?