Harmin paikka! Suomalaislupaus pudotettiin NHL-leiriltä aivan viime tipassa – ”Hän oli todella, todella vakuuttava”
Calgary Flames on lähettänyt viime kesällä ensimmäiselle kierroksella 16. valinnalla NHL:ään varatun suomalaispuolustajan Juuso Välimäen takaisin Kanadan juniorisarja WHL:ssä pelaavaan Tri-City Americansiin.
18-vuotias Välimäki esiintyi edukseen Flamesin harjoitusleirillä, ja yhdessä ottelussa häntä kehuttiin jopa ”ottelun parhaaksi pelaajaksi.”
Flameisin GM Brad Treliving ylisti huippulupaavien Välimäen ja Dillon Duben loistavia näyttöjä NHL-leirillä.
– Nuo kaksi kaveria ovat olleet todella, todella vakuuttavia. He olivat mukana niin kauan kuin he tekivät ansionsa, Treviling ylistää Flamesin kotisivuilla.
Erityisesti Välimäen kiekonkäsittelytaidot ja päätöstenteko vakuuttivat Trevilingin.
– Kun saat junioripelaajat kolmeksi harjoitusotteluksi pelaamaan, pysymään näin pitkään NHL-seuran mukana, se kertoo kaiken heidän potentiaalistaan.
– Tämä on ammattilaisliiga. Meidän tapamme ei ole tehdä palveluksia. He ovat ansainneet tämän. Se on hyvin positiivista, Treviling jatkaa.
Flamesin leirille jäi 10 pelaajaleikkauksen jälkeen 17 hyökkääjää, kahdeksan puolustajaa ja kolme maalivahtia.
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Nyt se on varmaa – Raimo Helminen palaa Ilvekseen!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjän MM-paluusta valtava kohu – nyt jyrähti pääsponsori: uhkaa lähdöllä
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Dallasissa suomalaisdraamaa – Miro Heiskanen loukkaantui, Mikko Rantanen teki historiaa
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!