Tapparan puolustuksen murtaminen yksi liigakauden pääteemoista – jäätävä nimilista
Kuva: Juha Tamminen
Viime kaudesta uusiutunut hallitseva Suomen mestari Tappara onnistui jälleen kesän aikana pitämään kokoonpanonsa loistavasti kasassa ja lähteekin puolustamaan mestaruutta ennakkosuosikkina.
Huomio kiinnittyy erityisesti joukkueen puolustukseen, joka on liigatasolle poikkeuksellisen kova.
Tapparan top6 -puolustajat lyhyesti esiteltynä:
Valtteri Kemiläinen: Maajoukkuetason kiekollinen puolustaja. Viime kaudella Tapparan pudotuspelien tärkein puolustaja.
Otso Rantakari: Kemiläisen tavoin Liigan parhaimpia kiekollisia puolustajia. Viime kaudella 30 tehopistettä runkosarjassa.
Mikko Lehtonen: Ruotsin mestari viime kaudelta. Murtautui MM-kisoihin asti Leijonissa.
Niko Mikkola: Loisti viime kaudella KalPan finaalijoukkueessa ja nousi maajoukkueeseen asti, vaikka vasta 21-vuotias. Tulevaisuuden NHL-puolustaja.
Veli-Matti Vittasmäki: Ilveksestä siirtynyt puolustaja nousi viime kaudella uudelle tasolle ja pelasi niin ikään maajoukkueessa EHT-pelejä.
Aleksi Elorinne: Tapparan mestaruusjoukkueiden luottomies. Pelannut kahdella kaudella putkeen maajoukkueen mukana.
Kuusi puolustajaa, joista viisi voidaan laskea maajoukkuepuolustajiksi. Se on poikkeuksellista yhdelle liigaseuralle.
Kaiken lisäksi Tapparan puolustus on helppo roolittaa, kun takalinjan pelaajien joukossa on kiekollista osaamista ja fyysisyyttä oikeassa suhteessa.
Yksi liigakauden päätemoista onkin, että pystyykö yksikään joukkue pudotuspeleissä haastamaan ennakkosuosikkia pudotuspeleissä, kun sillä on tehokkaan hyökkäyksen lisäksi tämän tasoinen puolustus käytössään.
Yhtäkään peliä ei ole vielä pelattu ja paljon ehtii vielä tapahtua pitkän kauden aikana. Silti Tappara on selvä ykkössuosikki kauteen lähdettäessä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä