Ruotsalaiset haluavat yhä oman KHL-joukkueen – erikoinen suunnitelma pelipaikasta
Ruotsalaiset eivät ole haudanneet ideaansa omasta KHL-joukkueesta.
Nimellä Crowns (Kruunut) kulkeva projekti esiteltiin alunperin jo huhtikuussa 2016, mutta sittemmin projektin ympärillä on ollut melko hiljaista.
Mutta nyt alkaa jälleen tapahtua. Projektin perustaja ja puuhamies Leif R Carlsson on paljastanut lisää aikeistaan. Carlssonin kunnianhimoinen tavoite on, että Crowns pelaisi KHL:ssä jo kaudella 2018–19.
– Ihannemaailmassa Crowns pelaa KHL:ssä jo 2018. Mutta ensin meidän pitää saada budjetti kasaan, Carlsson sanoi eilen tiedotustilaisuudessa Aftonbladetin mukaan.
Puolitoista vuotta sitten koko projekti tyrmättiin amatöörien puuhasteluna, ja sille suorastaan naureskeltiin. Edelleen projektin idea on vähintäänkin… omalaatuinen. Carlssonin suunnitelmissa nimittäin on, että ruotsalainen KHL-seura pelaisi kotiottelunsa Tallinnan Tondiraba-areenassa, joka vetää noin 6000 katsojaa.
Crowns on jo aloittanut yhteistyön Baltian maiden jääkiekkoliittojen kanssa. Crowns on ostanut itselleen markkinointimielessä nimioikeuden Latvian, Liettuan ja Viron maajoukkueiden turnaukseen. Kolmen vuoden yhteistyön aikana pelataan yhteensä yhdeksän turnausta, ja tarkoitus on, että jokaiseen turnaukseen osallistuu myös yksi seurajoukkue Ruotsista. Tienraivaajana toimii Ruotsin 1-divisioonassa pelaava Hammarby, joka osallistuu Tallinnassa tämän kuun lopussa pelattavaan turnaukseen.
Carlsson sanoo Crownsin taustaryhmän oppineen paljon toissa kevään tapahtumista.
– Nyt otamme pieniä askeleita kerrallaan. Suurin haasteemme on saada kasaan noin 100 miljoonan kruunun (n. 10,5 miljonaa euroa) budjetti. Sen jälkeen voimme alkaa hankkia pelaajia ja johtoryhmää joukkueeseen, Carlsson sanoo.
– Tavoitteemme on pelata KHL:ssä jo vuoden päästä. Mutta projekti ottaa sen ajan, minkä se ottaa, hän pyöritteli.
Toistaiseksi Crownsilla ei ole sen enempää pelaajia, johtajia kuin sponsorisopimuksiakaan. Carlsson kuitenkin uskoo, että uudet Baltian-kontaktit voivat poikia joukkueelle yhteistyökumppaneita.
– Emme halua olla riippuvaisia jostakusta henkilöstä, joka pumppaa joukkueeseen miljoonia. Tällainen henkilö voi häipyä yhtäkkiä. Crowns aikoo olla omavarainen, Carlsson vakuuttaa.
Carlsson haluaisi, että Crowns voisi pelata Tallinnan lisäksi joitakin otteluita myös Ruotsissa. Tähän tosin tarvittaisiin Ruotsin jääkiekkoliiton hyväksyntä.
– Miksei Crowns voisi pelata KHL:ää Ruotsissa, kun NHL saa pelata täällä otteluja syksyllä, Carlsson kysyy.
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!