Leijonien olympiajoukkue rakentuu isosta joukosta – ”Yllättäviä pelaajia voi tulla ulkopuolelta mukaan”
Ensi vuoden helmikuussa pelattavassa olympiaturnauksessa ei tällä kertaa nähdä NHL-pelaajia.
NHL päätti jättää Etelä-Korean kisat välistä eri syihin vedoten.
Tämä tietää sitä, että esimerkiksi Leijonien joukkue rakentuu pitkälti Euroopassa pelaavista pelaajista.
– Onhan tuo NHL-pelaajien ja yleisön kannalta harmi juttu, etteivät he pääse mukaan. Olympialaiset ovat kuitenkin aina spesiaalijuttu, Leijonien GM Jere Lehtinen sanoo NHL:n päätöksestä SuomiKiekko-sivustolle.
Lehtinen tietää mistä puhuu, sillä hän pelasi uransa aikana peräti viidet eri olympialaiset.
Nyt Lehtinen on rakentamassa Leijonien nippua Etelä-Koreaan. Hänen mukaansa NHL:n päätöksen perään on turha enää haikailla.
– Tuo avaa mahdollisuuksia Euroopan päässä sellaisille pelaajille, jotka eivät normaalisti ehkä pääsisi mukaan tai joilla olisi normaalisti aika minimaalinen mahdollisuus lähteä kisoihin. Ei tuo sinänsä kuitenkaan muuta meidän työtä mitenkään. Mennään sillä mitä on ja rakennetaan sen perusteella. Ei tuolle päätökselle voida mitään.
Ennen olympialaisten alkua Euroopassa pelataan kaksi eri EHT-turnausta. Näiden rooli sen kuin korostuu, kun Suomi, Ruotsi, Venäjä ja Tshekki käyvät läpi vaihtoehtojaan.
– Pelaajat tiedostavat sen, että ne EHT-turnaukset ovat tärkeässä osassa. Aika nopeasti ne olympialaiset tulevat sitten kuitenkin vastaan. Pelaajien kohdalla tässä on kyse isosta mahdollisuudesta.
– Intensiivinen vuosi tulee. Ensin on olympialaiset ja samalla pitää katsoa myös pidemmälle. Keväällä kun ovat vielä MM-kisat ohjelmassa, Lehtinen miettii.
Olympiaprojekti on jo varmasti hyvin liikkeellä. Puhutaanko noin 50-60 pelaajan ryhmästä, josta lopullinen joukkue rakentuu?
– On niitä paljon, jopa vielä enemmän. Viime vuonna meillä oli 50 pelaajaa mukana meidän tapahtumissa, mikä oli hyvä juttu. Ne kokemukset edesauttavat myös tässä tilanteessa.
– Isosta ryhmästä on joka tapauksessa kyse. Pitkälle yli 50 pelaajaa. Ei sitä oikein pysty tarkalleen sanomaan, että mikä se oikea määrä on. Eikä tuokaan rajaa mitään, kaikilla on mahdollisuus olemassa. Tässä on aiemminkin nähty se, että yllättäviä pelaajia voi tulla ulkopuolelta mukaan, mikä on aina positiivinen asia, Lehtinen pohtii.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia