Erkka Westerlundin vaikea alkukausi synkkeni entisestään – Kunlun ratkaisi kolme sekuntia ennen loppua
Kuva: Ilari Isotalo
Päävalmentaja Erkka Westerlundin luotsaama Salavat Julajev Ufa koki karmaisevan kotitappion Kunlun Red Staria vastaan, kun vierailijat tekivät 2-1-voittomaalin vain kolme sekuntia ennen päätössummerin soimista.
Tulos tarkoittaa sitä, että kovin odotuksin kauteen lähtenyt Ufa on voittanut ainoastaan yhden kolmesta kotiottelustaan. Suomalaisten valmentama joukkue on heti kauden alussa kahden ottelun tappioputkessa heikkojen esitysten johdosta.
Jos kurssi ei käänny nopeasti, muuttuu valmennuksen tilanne tukalaksi nopeasti, sillä seurajohto on satsannut paljon joukkueeseen kesän aikana ja odottaa kovia tuloksia.
Maanantainakin joukkueen otteista painoi selvä ahdinko, eikä joukkue onnistunut kuin kertaalleen maalinteossa. Ufa tuntui olevan täysin Teemu Hartikaisen, Joonas Kemppaisen ja Linus Omarkin tähdittämän ykkösketjun varassa.
Kunlunin voittomaalia oli rakentamassa KalPasta Kiinaan täksi kaudeksi siirtynyt Matias Myttynen, joka saa paljon vastuuta kokeneelta huippuvalmentajalta Mike Keenanilta.
Ufan pelit jatkuvat edelleen kotihallissa torstaina Sotshia vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!