Chicagon menestysluotsin vierailu baseball-ottelussa sai nolon käänteen – ”Se oli brutaalia”
Jos Suomessa jääkiekko on valta-asemassa joukkuelajien osalta, USA:ssa tilanne on hieman toinen.
Jääkiekko ei ole suinkaan katsotuin laji kyseisellä markkina-alueella.
Se on muun muassa selkeästi amerikkalaisen jalkapallon ja baseballin jaloissa.
Jääkiekkoa on yritetty tuoda esille monin eri keinoin. Paikallisesti esimerkiksi yhden kaupungin seurat ovat tehneet yhteistyötä. Yksi, jo varsin pitkäaikainen tapa, on ollut se, että seurojen tähtihahmot ovat tehneet vierailuja toisen lajin tapahtumissa.
Chicagossa NHL-seura Blackhawksin päävalmentaja Joel Quenneville sai kunnian heittää avausheiton MLB-seuran Chicago Cubsin ottelussa.
Quennevillen heitto ei ollut täysi katastrofi, vaikka se ei hiponutkaan täydellisyyttä.
Blackhawksin päävalmentaja ei ollut kuitenkaan lainkaan tyytyväinen suoritukseensa.
– Häpeän itseäni. En ole heittänyt palloa ihan hetkeen, Quenneville sanoi NBC Chicagon mukaan.
– Se oli brutaalia ja kauheaa. Tuosta voi sanoa, että se oli huono heitto. Tai jos kääntää jääkiekon puolelle, niin tuo oli huono laukaus, Quenneville ripitti itseään.
Puheiden perusteella voisi odottaa karmeaa epäonnistumista, mikä ei ollut kuitenkaan ihan koko totuus.
Video heitosta näkyy tästä:
.@NHLBlackhawks coach Joel Quenneville threw out the 1st pitch before tonight's White Sox game, it was just a biiiiiiit outside.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!