Asiantuntija nosti esille NHL:n tulevia maalivahtitähtiä – suomalaiset mukavasti esillä

NHL Tonight -ohjelmassa nostettiin esille tämän hetken parhaita maalivahteja.
Suomalaisista vain Pekka Rinne oli mukana TOP 10 -listalla.
Sen sijaan tulevaisuuden tähtien listalla suomalaiset olivat varsin mukavasti esillä.
NHL Tonightin asiantuntija Kevin Weekes nimesi ohjelmassa viiden kärjen.
Listalla oli mukana sellaisia maalivahteja, jotka ovat pelanneet jo tovin ajan NHL:ssä, joskin pienemmässä roolissa.
Viidentenä listalla oli Calgary Flamesin Tyler Parsons, joka torjui USA:n nuorten MM-kultaan vuoden alkuvaiheilla. Neljänneksi Weekes rankkasi Nashville Predatorsin suomalaisvahdin Juuse Saroksen.
– Kun Rinteellä oli vaikeampia jaksoja viime vuonna Predatorsin maalilla, Saros nousi isosti esille. Hän ei ole niin iso maalivahti mitä nykypäivänä monet veskarit ovat, mutta hän sijoittuu niin hyvin, ettei koko haittaa häntä millään tavalla. Saroksen myötä Predators voi antaa Rinteelle paremmin huiliaikaa, kun seura tavoittelee Stanley Cupin voittoa, Weekes mietti.
Kolmantena listalla oli vasta Columbus Blue Jacketsista Chicago Blackhawksiin treidattu Anton Forsberg.
Toiseksi nousi hieman kokeneempi nimi, Arizona Coyotesiin päätynyt Antti Raanta.
– Hän oli erittäin tärkeä palanen Henrik Lundqvistin takana New York Rangersissa. Ehkä hänen kohdallaan nähdään samankaltainen ponnahdus kuin Cam Talbotin kohdalla nähtiin, Weekes väläytteli.
Talbot treidattiin Rangersista Edmonton Oilersiin juuri ennen kuin Raanta saapui New Yorkiin. Talbot on noussut aivan NHL:n kärkivahtien joukkoon Edmontonissa.
Weekes hehkutti Raannan yhteydessä myös Suomea.
– He ovat toimineet suoranaisena maalivahtitehtaana siellä.
Ykköseksi Weekes nimesi Tampa Bay Lightningin venäläisvahdin Andrei Vasilevskin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Toimittaja: Legendaarinen NHL-pelipaita tulee takaisin!
- Tappara jysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta – NHL:ssä pelannut hyökkääjä haaviin!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Ryan Laschin yllätyssiirrosta uutta tietoa – hylkäsi tarjoukset Liigasta
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!