NHL-seura vaikeassa paikassa huippulupauksen kanssa – moni yrittää houkutella sopimukseen
NHL-seura New Jersey Devils on joutunut vaikeaan paikkaan huippulupauksensa Alexander Kerfootin kanssa.
Kerfoot, 22, on takonut hyvää jälkeä USA:n yliopistoliigassa NCAA:ssa viime vuosien aikana. Tuoreimmalla kaudella Kerfoot paukutti Harvardin yliopistojoukkueen paidassa 36 ottelussa tehot 16+29=45.
Devils varasi Kerfootin kesällä 2012. Nyt kanadalaishyökkääjä on menossa kovaa vauhtia kohti vapaiden pelaajien markkinoita, sillä hänen oikeutensa raukeavat elokuun puolivälissä.
Muun muassa Devilsin GM Ray Shero on yrittänyt suostutella Kerfootia tekemään sopimuksen Devilsin kanssa.
– Juttelin hänen kanssaan pari päivää sitten. Oli hyvä käydä läpi eri juttuja, Shero sanoi NorthJersey.comin mukaan.
Shero ei ole ollut ainut, joka on yrittänyt houkutella Kerfootia Devilsiin.
– Minä, John Hynes (Devilsin päävalmentaja) ja ”Fitzie” (seuran apulais-GM Tom Fitzgerald) puhuimme hänelle ryhmäpuhelussa. Selitimme hänelle, missä menemme ja miten näemme hänen tilanteensa. Mielestäni tuo oli hyvä muistutus siitä, että haluamme ihan oikeasti hänet riveihimme.
– Hän kuitenkin hallitsee tilannetta tällä hetkellä, Shero myönsi.
NHL:ssä ei ole minkäänlaista sääntöä sille, että pelaajan pitäisi tehdä sopimus hänet varanneen seuran kanssa.
Viime kesänä Jimmy Vesey oli samankaltaisen tilanteen keskellä. Vesey ei halunnut tehdä sopimusta Nashville Predatorsin kanssa, ja lopulta hänestä tuli rajoittamaton vapaa agentti. Vesey solmi lopulta sopimuksen New York Rangersiin.
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!