NHL-mestaripakilta hurja paljastus – käsimurtuma uusiutui ja uusiutui pudotuspelien aikana
Pittsburgh Penguinsin puolustaja Brian Dumoulin allekirjoitti maanantaina pitkän jatkosopimuksen.
Dumoulin löi nimensä alle kuuden vuoden mittaiseen kontrahtiin, jonka yhteisarvo oli 24,6 miljoonaa dollaria.
Maanantaina Dumoulin toi myös julki hurjia tietoja kuluneesta keväästä.
Se kun ei mennyt aivan ilman murheita.
Dumoulin kertoi Pittsburghissa paikallisille toimittajille murtaneensa kätensä viidennessä kohtaamisessa Columbus Blue Jacketsia vastaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.
Blue Jacketsin puolustajan David Savardin lämäri tärähti Dumoulinin oikeaan käteen.
– Se sattui aika paljon, Dumoulin sanoi murtuneella kädellä pelaamisesta Pittsburgh Post-Gazetten mukaan.
– Sitä vain yritti tehdä parhaansa tuosta huolimatta.
Dumoulinin mukaan käsi ei murtunut vain kertaalleen. Murtuma uusiutui kevään aikana uudelleen ja uudelleen.
– Se ehti aina parantua hieman, mutta jos annoin esimerkiksi poikittaisen mailan, se saattoi murtua uudelleen.
– Olihan se haastavaa pelata tuon kanssa, mutta pitää muistaa, että kaikilla oli jonkinnäköisiä vammoja, Dumoulin pohti.
Kättä ei kuitenkaan päätetty leikata, vaan pudotuspelin päättymisen jälkeen sille annettiin lepoaikaa.
– Testasin sitä viime viikon aikana. Luistellessa sen kanssa ei ole ollut ongelmia. Se on hieno juttu.
Dumoulinin mukaan murtuma tuli keskisormen ja nimettömän sormen välimaastoon.
– Joskus sitä ei tuntenut vasta kuin pelin jälkeen. En kantanut siitä huolta silloin kun olin kehissä.
25-vuotias Dumoulin ei huilannut lopulta yhtään ottelua kevään aikana. 25 pudotuspelikamppailussa Dumoulinille merkattiin tehot 1+5=6. Hänellä ja Penguinsilla kevät päättyi toiseen peräkkäiseen mestaruuteen NHL:ssä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen häkeltyi 4 Nations -turnauksesta: ”Se oli järjetöntä”
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?