Tapparalta erittäin kova hankinta – Liigasta tuttu tähti tarttui haaviin!
Tappara on napannut itselleen melkoisen vonkaleen.
Kirvesrintojen tuorein vahvistus on Tomas Zaborsky.
29-vuotias hyökkääjä liittyy hallitsevien mestareiden riveihin kahden vuoden mittaisella sopimuksella.
Zaborsky edusti viime kaudella SHL-seura Brynäsiä. Slovakialaishyökkääjän kausi jäi hyvin vajaaksi pahojen loukkaantumisten takia. Ruotsin mutkaa ennen Zaborsky paukutti HIFK:ssa kaudella 2015-16 runkosarjan aikana 27 maalia ja 48 pistettä.
SM-liigatasolla Zaborsky nousi tietoisuuteen jo aikanaan Ässissä, missä hän naputti parhaalla kaudella peräti 35 maalia.
– Henrik Haapalan NHL-sopimuksen jälkeen tarvitsimme hyökkäykseen vahvistusta. Saimme hyvän ja monipuolisen pelaajan, joka tuntee Liigan ja on osoittanut pärjäävänsä täällä erinomaisesti, Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen miettii uudesta vahvistuksesta seuran verkkosivuilla.
Kevään ja kesän aikana Tappara on vahvistanut rivejään lukuisilla maajoukkuetason pelaajilla. Kirvesrintoihin ovat siirtyneet Zaborskyn lisäksi Mikko Lehtonen, Niko Mikkola, Matti Järvinen, Jarno Kärki ja Niko Ojamäki.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!