NHL:n varaustilaisuuden ykkösnimeltä tivataan yhtä asiaa – ”Se on ollut suoraviivaista”
NHL:n varaustilaisuuteen on tasan kolme viikkoa aikaa, ja jännitys kärkivarausten suhteen sen kuin kasvaa.
Kärkinimeksi arvioitu Nolan Parick on joutunut viime kauden pitkän loukkaantumisensa takia vakuuttamaan seurat siitä, että hän on täydessä kunnossa, mikä ei ole ihanteellinen tilanne, kun ensimmäisenä varaavat seurat haluavat varmoja tulevaisuuden tähtiä riveihinsä.
Patrick kävi NHL:n Combine-testitilaisuudessa 13 eri NHL-seuran haastatteluissa, joissa yksi kysymys nousi ylitse muiden.
– ”Mikä on kuntosi?”. Se oli aika suoraviivaista ja yleisin kysymys. Voin taata sadan prosentin varmuudella, että olen sata prosenttisessa kunnossa kesän jälkeen. Minusta tulee vahvempi, nopeampi ja päätavoitteeni on pelata NHL:ssä ensi kaudella, Patrick sanoo NHL.comin haastattelussa.
NHL-seurat eivät ole turhaan huolissaan huippulahjakkuuden kunnosta. Patrick sai kevään 2016 WHL:n pudotuspelien aikaan alavartalovamman, joka vaati leikkaushoitoa. Seuraavana syksynä kauden ensimmäisten otteluiden jälkeen vuorossa oli ylävartalovamma, joka piti hänet sivussa aina tammikuulle asti.
Uran tärkein kausi junioreissa meni siis täysin penkin alle juuri ennen NHL:n varaustilaisuutta. Nyt muutamassa kuukaudessa hänen pitäisi olla valmis NHL-kaukaloihin.
– Juuri tällä hetkellä en ole, mutta kesän jälkeen uskon olevani. Se on minun tavoitteeni, Patrick linjaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!