NHL-seuran ylle jälleen kysymysmerkkejä – johtohahmo väläytteli muuttoa muualle
NHL-seura Calgary Flamesin tilanteesta uhkaa tulla melkoinen soppa.
Flamesin kohdalla ollaan puhuttu jo tovi uudesta areenasta, jota varten perustettiin projekti CalgaryNEXT.
Yhteensä 890 miljoonan dollarin projekti on ollut kuitenkin vastatuulessa, kun muun muassa kaupungin pormestari Naheed Nenshi piti hanketta aivan kuolleena.
Nenshin silmissä ongelmana oli julkisen rahoituksen osuus, joka oli merkittävä kokonaispotissa.
Flamesin organisaation suunnalta on heitetty ilmoille suoranaisia uhkailuja.
Jo aiemmin seuran presidentti Ken King väläytti mahdollisuutta, jossa Flames poistuisi kaupungista, mikäli uutta areena ei ilmesty.
Nämä puheet pormestari Nenshi tyrmäsi täysin ja sanoi Flamesin omistajien olevan sitoutuneita pysymään Calgaryssä.
Nyt soppaa hämmensi Flamesin kiekkopuolen presidentti, entinen pitkäaikainen GM Brian Burke, joka lähti Kingin kanssa samoille linjoille.
– Ok. Burke sanoi juuri sen, mitä Flamesin ei pitänyt sanoa. Hän kertoi kausikorttiomistajalle, että Flames voisi lähteä, jos uutta areenaa ei tule, CTV:n toimittaja Chris Epp totesi.
Burken mukaan Flames myös pystyisi löytämään uuden paikan, mikäli tilanne kärjistyisi ja seura todella päättäisi muuttaa.
Flames pelaa edelleen vuonna 1983 avatulla Scotiabank Saddledomella, joka on NHL:n toiseksi vanhin käytössä oleva areena. Vain New Yorkin Madison Square Garden on vanhempi. Kyseistä legendaarista pyhättöä on kuitenkin remontoitu runsaasti viime vuosina.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-tähti loukkaantui olympialaisissa – kausi ohi!
- USA:n tähti: ”Olemme osa historiaa, kukaan ei vie tätä pois!”
- Donald Trump soitti USA:n pelaajille – hämmentävä reaktio
- Olympiafinaalissa mieletön loppu: ”Näin hampaita jäällä ja mietin: ’Ei kai taas!'”
- USA:n mestareilta liikuttava ele traagisesti menehtyneen Johnny Gaudreaun muistolle
- Donald Trump reagoi heti – kommentoi USA:n olympiakultaa
- Tässä on olympialaisten tähdistökentällinen sekä MVP
- USA juhlii olympiakultaa – Kanada kaatui jatkoaikatrillerissä
- Jukurit-järkäle lähtee – siirtyy Saksan huippuseuraan
- Connor McDavid asuu olympialaisissa kattohuoneistossa – järisyttävä hintalappu!
- Urheilucastin väite: Harri Pesonen neuvottelee Liiga-siirrosta: ”Löytämässä yhteisen sävelen”
- Urheilucast: Tässä ykkösehdokas HIFK:n uudeksi GM:ksi
- Paljastus: useat Liiga-seurat jahtaavat SHL:n suomalaispyssyä
- Kristian Tanus jättää Tapparan – tässä uusi seura
- Patrik Laineesta tipahti iso uutinen – Antti Mäkinen: Tässä tuleva seura?
- Mikko Rantanen paljasti mitä ajatteli kun Artturi Lehkonen pääsi läpiajoon
- Liiga-seura metsästää vahvistusta: ”Puhelimet käy kuumana”
- Tuomareita syytetään Kanadan suosimisesta – näin kommentoi Antti Pennanen!
- AL: Ilves menettää nuoren puolustajalupauksensa – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Kanadalainen pistetykki suuntaa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!