Ilja Kovaltshukin agentti tyrmää KHL-huhut – ”Mikään ei ole muuttunut”
Kuva: Ilari Isotalo
SKA Pietarista takaisin NHL-jäille huhutun Ilja Kovaltshukin tilanteesta uutisoidaan jatkuvasti, vaikka venäläistaiturin on mahdollista kirjoittaa mahdollinen NHL-sopimus aikaisintaan heinäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen.
Joidenkin lähteiden mukaan Kovaltshuk olisi jo ehtinyt perua päätöksensä halusta pelata ensi kaudella NHL:ssä, jotta hän pääsisi pelaamaan olympialaisissa ensi keväänä. New Jersey Devilsin GM Ray Shero kertoo, ettei tämä huhu pidä paikkaansa.
Shero on keskustellut Kovaltshukin agentin Jay Grossmanin kanssa asiasta reilu viikko sitten.
– Keskustelimme viimeksi kymmenen päivää sitten. Venäjällä oli liikkeellä raportteja, joiden mukaan hän (Kovaltshuk) olisi jäämässä sinne. Jay sanoi: ”Ei, tuo tieto ei ole ollenkaan tarkka”, Shero kertoo NJ.comin haastattelussa.
Grossman ja Kovaltshuk olivat käyneet Sheron mukaan keskusteluja vain päivää ennen kuin hän itse keskusteli agentin kanssa aiheesta.
– Mikään ei ole muuttunut. Jos jotain muutosta tilanteeseen tulee, minä kuulen siitä tai Jay kuulee, mutta mikään ei ole muuttunut tässä välissä meidän keskusteltuamme kahden kesken, Shero linjaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SaiPa julkisti isoja sopimusuutisia – teki kovan kiinnityksen!
- NHL:n floppiseura reagoi: valmentajapotkut
- Mikael Granlund: hirmuvire!
- IL: Kasimir Kaskisuo siirtyy Suomeen – tässä uusi osoite!
- Carolina Hurricanes: kaksi kärkimiestä pitkään sivussa
- Pelicansista lähteneen ulkomaalaisvahvistuksen uusi osoite selvillä
- Yli tuhannen NHL-ottelun konkari palasi eläkkeeltä tositoimiin – joutuu heti pitkälle sairauslomalle
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Roope Taponen löysi uuden osoitteen Liigasta!
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Ismo Lehkoselta tyly arvio Liigan epäonnistujasta: ”Ihan p*skaa kiekkoa”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Toimittaja: Kiekko-Espoo teki valintansa – tässä ensi kauden päävalmentaja!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”