Viisi pointtia: Suomi-Slovenia – ”Yllättävän merkittävässä asemassa”

PARIISI. Leijonien osalta MM-kisat eivät ole lähteneet liikkeelle odotetulla tavalla.
Varsinkin sunnuntain Ranska-tappio oli ruma.
Maanantaina Tshekkiä vastaan Leijonat aloitti erittäin hyvin, kun peli oli ensimmäisen erän jälkeen Suomelle 3-0.
Tshekki tuli kuitenkin rinnalle ja otti lopulta rankkarivoiton (4-3).
Keskiviikkona Suomen joukkueella on ohjelmassa vielä Slovenia-peli ennen kahta välipäivää.
Pointit Slovenia-peliin:
1) Liiton päätöksen jälkiseuraukset
– Leijonien kohdalla on riittänyt jos jonkinlaista pyörittelyä viime päivien aikana. Päävalmentaja Lauri Marjamäen asemaa on ehditty kyseenalaistaa, mikä taas on jälkiseurasta vuodenvaihteessa nähdylle U20-potkuille. Otteista johtuva kritiikki on ollut aivan paikallaan, mutta kyseinen päätös on johtanut aivan vääränlaiselle tielle.
– Keskiviikon teema Leijonilla on hyvin yksinkertainen: ei voi hävitä. Ei vaan voi. Vaakakupin toisessa päässä on murskavoitto, joka voisi hyvin vapauttaa tunnelmaa ennen paria välipäivää.
2) Ei Lehterää – muottia hakien
– Leijonien kohdalla iso kysymysmerkki oli Jori Lehterän tilanne, johon tuli selkoa keskiviikkona. Lehterä ei saavu kisoihin ja Tomi Sallisen kisapassiin lyötiin leima. Leima tärähti myös Joni Ortion passiin. Leijonat ei enää odota ketään, vaan joukkue on tässä.
– Ketjujen saralla Leijonat hakee yhä muottiaan. Uudistettu ykkösvitja (Sebastian Aho – Valtteri Filppula – Mikko Rantanen) näytti lupaavalta Tshekkiä vastaan. Kakkosvitja oli laitettu uusiksi keskiviikkona, kun sen keskelle pamahti Sallinen. Antti Pihlström siirtyy nyt laitaan ja Juhamatti Aaltonen tipahti neljän pelaavan ketjun ulkopuolelle.
– Leijonilla yksi ongelma on ollut se, että Aaltosista kumpikaan, Juhamatti tai Miro Aaltonen, eivät ole pystyneet vakuuttamaan turnauksen alkuhetkillä. Nyt ennakolta kaksi varsin tärkeää pelaajaa on pelaavien ketjujen ulkopuolella. Mutta näyttääkö Slovenia-peli sen, että Leijonat on oikealla tiellä kokoonpanoratkaisujen suhteen?
3) Säterin debyytti
– Maalivahtiosastolla Harri Säteri pääsee kehiin, kun hän toimii aloittavana veskarina Sloveniaa vastaan. Turnausdebyytistä voi odottaa haastavaa, sillä ainakin oletus on se, että Leijonat vie peliä ja Slovenian paikat ovat vähissä. Tiedossa ei olekaan mikään aivan helpoin alku Säterille, jolle voi tulla eteen pitkiä kylmiä jaksoja.
– Tällä kaudella Säteri kokosi kasaan upeat tilastolukemat runkosarjan puolella KHL:ssä. Torjuntaprosentti oli 92,9 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,50. Pudotuspeleissä meno oli kuitenkin aivan toista. Vitjaz tipahti heti ensimmäiseltä kierrokselta ulos ja neljässä pelissä Säterin taakse tykitettiin kiekkoja 5,56 maalin keskiarvolla. EHT-otteluissa tahti ei ole ollut kovinkaan parempi, sillä neljässä pelissä Säteri ohitettiin 3,93 maalin keskiarvolla. Näyttävätkö MM-tilastot keskiviikon jälkeen yhtään paremmilta? Pystyykö Slovenia hyödyntämään harvat paikat tehokkaasti?
4) Kiakkoo häkkiin
– Niin, tehokkuudesta puheenollen. Leijonien viimeistelyprosentit menivät rumiksi Ranska-pelissä, kun Florian Hardy poimi ties missä asennossa kohti tulleet kiekot. Tshekkiä vastaan Leijonat oli alkuhetkillä tehokas, mutta sen jälkeen eteen tuli tuttuja vaiheita. Lötö ei painunut verkon perukoille, vaan esimerkiksi Juuso Hietanen kolisteli tolppia.
– Maalinteon tehokkuudessa Leijonat on tällä hetkellä vasta turnauksen 12:s. Samainen sijoitus löytyy ylivoimasta, joka on mennyt huonompaan suuntaan turnauksen edetessä. Sloveniaa vastaan Leijonien on yksinkertaisesti pakko kääntää kurssia. Eteen tulee kuitenkin tärkeä Norja-peli lauantaina, jossa Leijonat on jälleen pakkovoiton äärellä. Vaikka pelillisesti Leijonien peli on mennyt eteenpäin, pitää siihen saada vielä lisää viimeistä rutistusta sekä kestoa.
5) Jänne
– Valko-Venäjää vastaan Leijonat pelasi hyvin ensimmäiset 30 minuuttia. Ranskaa vastaan hyviä jaksoja oli vähemmän, mutta Tshekkiä vastaan lukema oli taas samaa luokkaa kuin turnausavauksessa. Jänne ei ole kestänyt missään pelissä, vaan ote on siirtynyt heppoisesti kaverille. Toki, onhan se fakta, ettei MM-kisatasolla voi hyökätä ja painostaa 60 minuuttia. Leijonat tarvitsee joka tapauksessa pienemmän heittelyvälin suorituksilleen.
– Keskiviikon Slovenia-peli oli omalta osaltaan harvinaisuus. Ihan hetkeen Leijonat ei ole lähtenyt näin epävarmasta asetelmasta pelaamaan hissijoukkuetta vastaan. Aiemmin ei ole tarvinnut asettaa suuria epäilyksiä sille, etteikö Leijonat kaataisi selkeää altavastaajaa. Nyt jopa tätä väitettä on mietittävä, koska jo yksi altavastaaja on näyttänyt närhen munat tässä turnauksessa (Ranska). Slovenia-peli on yllättävän merkittävässä asemassa Leijonilla. Suomen joukkue tarvitsee hyvän suorituksen ennen alkulohkon kovaa loppukiriä. Samalla koko kritisoivalle kansalle on annettava lupauksia paremmasta huomisesta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mestarijoukkueen NHL-tähdet herkistyivät – kauniita sanoja Johnny Gaudreausta
- Yhdysvaltain joukkueelta upea ele voittojuhlissa
- MM-kisojen parhaat valittu – tältä näyttää tähdistö
- USA on maailmanmestari – ensimmäinen kulta 65 vuoteen!
- Karusti telotusta Roope Hintzistä tipahti huojentava uutinen
- MM-pronssi ei Tre Kronorin NHL-tähtiä innostanut – supertähti laukoi suorat sanat
- Ruotsi voitti pronssia – mitalipelin intensiteetti ei huimannut
- IIHF-pomolta iso vaatimus NHL:lle!
- Ilveksen pistelinko vihjaa siirrolla SHL:ään – ”Tietenkin haluaisin”
- Carolina-luotsilta suora viesti omalle joukkueelleen: ”Ei voi olla, että…”
- SK: Mikael Ruohomaa siirtyy Liigaan!
- Urheilucast: Leijonat-tähdellä riittää ottajia – viisi Liiga-seuraa kintereillä!
- Ville Nieminen hermostui Antti Pennaselle ja Antti Mäkiselle Viaplayn studiossa: ”Ihan karmeeta!”
- Urheilucast: Kärpät iski hirmusumman pöytään – Leijonat-hyökkääjä haaviin!
- Nyt jysähti – Lukko iski pöytään kasan sopimuksia ja kaksi hankintaa TPS:stä!
- Huippuhankinta! Hurjia pistemääriä takonut jenkkisentteri siirtyy Liigaan
- Antti Pennanen haukkui tuomarit – teki jättipaljastuksen
- Mieletön kaappaus on totta – Teemu Hartikainen palaa Liigaan!
- NHL:ssäkin pelannut hyökkääjä tekee paluun Liigaan: ”Maalinälkäinen ja nopeajalkainen”
- Hurjat tehot mättänyt suomalainen sai NHL-sopimuksen!