Sami Lepistö ei ainoa Jokerien uusi hankinta – myös valmennusryhmään uutta nimeä
Jokerien hankinnat eivät jääneet maanantaina ainoastaan Sami Lepistön värväämiseen (uutinen).
Jokerit tiedottaa myös Jesper B. Jensenin kanssa tehdystä jatkosopimuksesta sekä kahden suunnan KHL-sopimuksella ryhmään liittyvästä hyökkääjä Janne Kivilahdesta, joka aloittaa kauden Kiekko-Vantaan riveissä.
Jukka Jalonen jatkaa Jokereiden päävalmentajana apunaan Raimo Helminen sekä menneellä kaudella videovalmennuksesta vastannut Mika Saarinen. Markus Ketterer jatkaa niin ikään maalivahtivalmentajana ja joukkueenjohtajana.
Joukkueen uudeksi fysiikkavalmentajaksi ja fysioterapeutiksi on valittu Hero Mali, 42. Hän työskenteli tällä kaudella Suomen maajoukkueessa, ollut kolmella kaudella alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa sekä vuodesta 2008 lähtien Porin Ässien SM-liigajoukkueen palveluksessa fysioterapeuttina ja fysiikkavalmentajana.
Uudeksi videovalmentajaksi Jokerit on nimennyt Janne Hietaniemen, 29. Hän toimi tällä kaudella valmentajana helsinkiläisseuran B-nuorissa. Hietaniemen valmennusura alkoi SaPKossa, jossa hän toimi niin junioripuolella kuin kolmella kaudella Mestis-joukkueen valmentajana. Hietaniemi pelasi aikanaan Jokereiden junioreissa aina A-nuoriin asti.
Lähde: Jokerien tiedote
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Urheilucast: Jokerit tavoitteli nimekästä vahvistusta – Tappara iski väliin!