Saksalaistähdellä hurja ilta NHL:ssä – liittyi todella kovaan nimilistaan seurahistoriassa
Edmonton Oilersin saksalainen hyökkääjä Leon Draisaitl iski itsensä viimeistään maanantain vastaisena yönä edmontonilaisten sydämiin.
Oilers oli pudotuspelisarjassa Anaheim Ducksia vastaan tappion päästä kesälomista. Draisaitl otti kuitenkin homman haltuun ja pyssytti hattutempun. Lue lisää ottelusta ja Draisaitlin tempusta täältä.
Saksalaisen pistetehot eivät jääneet kuitenkaan tähän, sillä Draisaitl keräsi myös kaksi syöttöpistettä ottelun aikana. Yhteistehot ottelussa olivat siis hurjat 3+2=5.
Tällä lukemalla Draisaitl liittyi todella kovaan kerhoon Oilers-historiassa. Viiteen pisteeseen yhdessä ottelussa ovat pystyneet vain Wayne Gretzky (yhdeksän kertaa), Jari Kurri (kolme kertaa), Glenn Anderson (kaksi kertaa) ja Paul Coffey (kaksi kertaa).
Koko nelikon paidat ovat jäädytettynä Edmontonin hallin katossa.
Temupun kovuutta korostaa se, että temppu tuli pudotuspeleissä ottelussa, joka olisi voinut päättää Oilersin kauden. Se oli siis varmasti Draisaitlin uran tähän mennessä loistavin ottelun.
– Kai se oli, kauden jatkuminen oli kuitenkin vaakalaudella, Draisaitl kommentoi vaatimattomasti Edmonton Journalille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?