NHL-seura ei päässyt helpolla Pekka Rinteen tutkailussa – ”Kukaan ei tiennyt, että hänestä tulee jotain”
Kuva: Juha Tamminen
Pekka Rinne on tällä hetkellä huomion keskellä.
Rinteen edustama Nashville Predators on raivannut tiensä Stanley Cup -finaaleihin saakka.
Suomalaisvahti taas on ollut isoja kulmakiviä matkan varrella.
Rinne on yksi vahvimmista ehdokkaista voittamaan Conn Smythe Trophyn. Tämä palkinto jaetaan NHL:n pudotuspelien arvokkaimmalle pelaajalle.
The Tennessean -lehdessä muisteltiin sitä, miten Rinteen löytäminen tai ylipäätänsä tutkailu ei ollut helppoa siinä vaiheessa, kun Rinne oli varausikäinen.
– Kun Predatorsin kykyjenetsijät matkasivat Ouluun vuonna 2004, he näkivät hänet vain alkulämmittelyssä. Rinne ei pelannut sinä iltana, eikä pelannut muutenkaan paljoa kyseisenä vuonna seurajoukkueessaan, lehdessä kirjoitetaan.
Rinne vitsailikin aiheesta Sportsnetsillä.
– Vedin ne alkulämmittelyt aivan viimeistä päivää, Rinne naureskeli.
Kyseisellä kaudella Rinne pelasi yhteensä 14 ottelussa.
Predators varasi Rinteen kesän 2004 varaustilaisuudessa seuran viimeisellä vuorolla (#258), kahdeksannella kierroksella. Nykypäivänä kyseistä vuoroa tai koko kierrosta ei ole enää edes olemassa.
Rinne pelasi vielä yhden kauden Oulussa, minkä jälkeen hän matkusti Pohjois-Amerikkaan.
Tämän jälkeen tarina on ollut melkoinen. Rinne on ollut ehdolla NHL:n parhaaksi maalivahdiksi kolmeen eri otteeseen. Hän on myös kaikkien maalivahtitilastojen kärkinimi Predatorsissa.
– Silloin kukaan ei tiennyt, että hänestä tulee jotain, Rinteen sisko, Anna Pyörälä muistelee.
– Hän teki vain niin paljon töitä. Hän ei ollut mikään tähti junioreissa, mutta ehkä hän sitten halusi eteenpäin enemmän kuin muut. Tuntuu mahtavalta, että toimii edelleen samalla tavalla. Voimme olla kaikki niin ylpeitä hänestä, Pyörälä jatkaa.
NHL:n finaalit alkavat Suomen aikaan maanantain ja tiistain välisenä yönä. Finaaleiden aikataulut näkyvät täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?