Leijonien suorituksessa jo ripaus täydellisyyttä – ”Kyllä me aika lähellä oltiin”
Kuva: Juha Tamminen
KÖLN. Leijonat onnistui tekemään melkoisen kasvojenmuutoksen 48 tunnin sisällä, sillä tiistaina Kanada oli vielä ison askeleen edellä Suomen joukkueeseen nähden.
Torstaina USA:ta vastaan Leijonien suoritus oli äärimmäisen vahva.
– Ehkä tiistain Kanada-pelissä pystyttiin vähän kusettamaan pelisuunnitelmassa. Otettiin sitten hattu kauniiseen käteen ja pistettiin puolustuspeli kuntoon. Silloin autetaan paljon enemmän maalivahtia, Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki mietti.
– Tiedettiin, että siellä on valtava määrä taitoa ja lohkoykkönen vastassa. Pystyttiin puolustamaan heidän suorahyökkäys- ja kääntöpeli pois. Sitä kautta pystyttiin pelaamaan jäähyttömästi. Siinä oli aika paljon sellaisia avaimia voittoon.
Näistä ylivoimaisesti suurin elementti oli keskialueen puolustaminen, joka turhautti USA:ta.
Paljon muutakin positiivista nousi Marjamäen näkemyksissä esille.
– Itse asiassa me oltiin aika paljon parempi joukkue, kun katsoo ihan mitä tahansa tilastoja. 8-4 laatupaikat kahteen ekaan erään. Tuntui, ettei saada maaleja hyvistä paikoistakaan. Oli läpiajoja sun muita. Onneksi pysyttiin rauhallisina ja hoidettiin homma kotiin.
Henkisellä puolella Leijonat oli tehnyt kovasti töitä Kanada-pelin jälkeen.
– Tuossa on ollut pakkovoittoja, että päästään ylipäätänsä pudotuspeleihin. Ollaan hoidettu ne ja joukkue on kasvanut. Tässä oli paljon niitä elementtejä, mitä meillä on olemassa. Puolustettiin tiiviisti ja kurinalaisesti. Tuo Kanada-peli auttoi meitä. Ruvettiin paukuttamaan jo eilen pelaajien takaraivoon, että miten halutaan pelata. Joukkue pysyi todella rauhallisena alusta loppuun asti.
– Olihan nytkin pakkovoitto, mutta enemmän tehtiin töitä sen suhteen, ettei tämä olisi pakkovoitto. Katsottiin niin, että olisi sitten hävitty tai jääty Pariisin alkulohkoon, niin ihan yhtä arvokkaita ihmisiä me ollaan. Urheilijoita, pelaajia ja valmentajia. Sitä ollaan yritetty tässä sanoa. Sieltä se rentous ja usko tulivat tähän peliin.
Marjamäki haki osuvan kuvastuksen Leijonien kokeneemmalta osastolta.
– Esimerkiksi (Lasse) Kukkonen, jolla on kymmenennet MM-kisat meneillään sanoi, että ei ole ollut koskaan tämmöisessä joukkueessa, missä on näin hyvä ilmapiiri ja luottamus toisiinsa. Se on aika paljon sanottu.
– Täällä on hyviä, oikeanlaisia tyyppejä ja kaikki ovat tasa-arvoisia. Kukaan ei leiki mitään staraa. Kaikki ovat tosi sitoutuneita. Meillä on tosi nastaa keskenämme.
Marjamäeltä kysyttiin, oliko USA-peli täydellinen onnistuminen Leijonilta.
– Täydellistä jääkiekkopeliä ei ole varmaan pelattu, mutta voin sanoa että kyllä me aika lähellä oltiin. Kun katsoi, että miten pelaajat pelasivat ja kuinka rauhallista se tekeminen oli. Tyylikäs suoritus kauttaltaan. Taas toisaalta matka on kesken.
– Huomenna huilaillaan ja ruvettiin keskittymään tulevaan. Täällä on paljon voitettavaa ja täällä on kaikki mahdollista. Ruotsi-Sveitsi -pelistä tulee vastustaja ja he ovat Pariisissa. Tämä palautumisaika pitää hyödyntää paremmin kuin heillä, Marjamäki sanoi jo tulevasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?