Leijonien riveistä arvostettiin IIHF:n elettä – ”Tiedän tapauksia joissa ne ovat olleet kiellettyjä”
PARIISI. Lauantain Norja-ottelussa Suomen joukkue kantoi surunauhoja käsivarsissaan edesmenneen presidentin Mauno Koiviston muistoa kunnioittaen.
Koivisto menehtyi perjantaina ja Leijonat halusi muistaa häntä heti seuraavana päivänä.
– ”Manu” oli urheilumiehiä henkeen ja vereen, Leijonien riveistä Mika Pyörälä muisteli Koivistoa.
Suomen joukkueessa kaikki eivät olleet edes syntyneet silloin kun Koivisto toimi vielä presidenttinä (1981 ja 1982–1994).
Joukkueen ikänestori Pyörälä sen sijaan oli juuri syntynyt (1981) kun Koivisto aloitti presidentin viran hoitamisen.
– Oli hienoa, että kansainvälinen jääkiekkoliitto (IIHF) antoi meidän pitää surunauhoja. Tiedän, että on ollut niitäkin tapauksia, joissa ne ovat olleet kiellettyjä. Hieno ele heiltä.
– Oli kunnia pelata surunauhoilla, Pyörälä totesi.
Muistaminen päättyi Leijonilla voittoon, kun Markus Hännikäinen iski läpiajosta 3-2-maalin jatkoajalla.
Kyseisessä osumassa Pyörälä oli isossa roolissa, sillä juuri hän antoi ratkaisevan läpisyötön Hännikäiselle.
– Onneksi en saanut purettua ensimmäisellä yrittämällä. Tuli vielä toinen mahdollisuus ja kuulin, että saadaan juuri neljäs pelaaja kentälle. Näin, että ”Hänä” lähtee ylöspäin ja yritin vain saada keskialueelle kiekon.
Turhia nöyristelemättä syöttö tuli suoraan lapaan vauhdissa olleelle Hännikäiselle.
– Aika nappiin osui tällä kertaa, Pyörälä hymyili.
Vaikka voitto on voitto, jäi lauantain pelistä silti pieni katkera sivumaku Suomen joukkueen suuhun.
– Kolmea tarjottiin, mutta onneksi nyt saatiin tuo extrapiste.
Norja kun tuli tasoihin 29 sekuntia ennen kolmannen erän loppua.
– Totta kai se aina vähän harmittaa. Onneksi ei jääty sitten tuleen makaamaan, Pyörälä mietti.
Leijonat menetti jo Tshekkiä vastaan johtoasemansa aivan loppuhetkillä. Nyt sama toistui.
– Pitää yrittää olla terävämpi kun kaveri painaa päälle. Tuollaisessa tilanteessa vastustajalla on toki aina yksi kaveri enemmän jäällä, niin kyllähän sekin vähän tuottaa vaikeuksia, SC Bernin hyökkääjä analysoi.
Leijonilla turnaus jatkuu sunnuntaina Sveitsiä vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!