Leijonien NHL-vahvistus haki polvitukea mukaan – uskoo silti pelaavansa keskiviikkona
PARIISI. Tiistaina Leijonilla oli ohjelmassa välipäivä peleistä, mikä meni Pariisissa vapaaehtoisten jäiden parissa.
Kaukalosta puuttui useampi avainpelaaja, joista yksi oli Mikko Rantanen.
Tshekkiä vastaan ykkösketjussa viilettänyt Rantanen sai maanantain pelissä kovan tällin, kun NHL-pakki Radko Gudas taklasi häntä kyseenalaisella tavalla.
Mailansa katkaissut ja sinänsä täysin kiekoton Rantanen joutui Gudaksen kyykkytaklauksen kohteeksi.
Rantanen irvisteli tapauksen jälkeen, mutta hän palasi kehiin kolmannessa erässä.
Välipäivänä Rantanen kävi hakemassa polvituen mukaansa.
– Se (polvi) otti pienen tällin. Pysyin tänään pois jäältä ja huilautin sitä nyt. Katsotaan taas huomenna, Rantanen taustoitti.
Perään Rantanen kuitenkin sanoi, että hän uskoo pelaavansa keskiviikkona Sloveniaa vastaan.
Joukkueena Leijonat koki pettymyksen maanantaina, kun 3-0-johtoasema suli Tshekkiä vastaan kolmannessa erässä.
Lopulta Tshekki paineli 4-3-rankkarivoittoon.
– Eilisestä on päästy yli, se oli semmoinen peli. Täytyy ottaa siitä positiiviset asiat mukaan. Huomenna on iso peli ja se on voitettava. Nyt koitettiin kerätä energiaa tämä päivä.
Kahden peräkkäisen tappion jälkeen ilmapiiri joukkueessa on Rantasen mukaan edelleen varsin hyvä.
– Eihän se tietenkään kivaa ole, kun hävitään pari kertaa. Kaikkihan sen tietävät. Mutta hyvä ilmapiiri tuolla on, kaikki ovat positiivisia. Se on mun mielestä se tärkein juttu.
– Tässä on vielä pelejä jäljellä, niin turha tässä on mennä minkään paniikin äärelle.
Rantasen mukaan pukukopin puolella johtavat pelaajat ja jo useampia kisoja pelanneet konkarit ovat olleet esillä, kun porukkaa on hinattu eteenpäin tappioiden jälkeen.
– Kaikki yrittävät tuoda positiivista asennetta tuohon. Koitetaan päästä noista peleistä nopeasti eteenpäin jo sinne seuraaviin koitoksiin. Ei mietitä kovin kauaa noita häviöpelejä.
Rantanen itse on osallistunut johtamistalkoisiin.
– Viime vuonna kun oli jo mukana, niin yritän olla tukena ja apuna. Kopissa sekä penkillä.
– Penkillä yritän vähän enemmän puhua ja tsempata.
Keskiviikon ottelun suhteen on vielä auki se, että missä muodossa Leijonien ketjut ovat.
– Toivottavasti saa siinä (ykkösketjussa) jatkaa. Varsinkin ensimmäisessä erässä Tshekkiä vastaan saatiin kuitenkin peli hyvin rullaamaan.
– Mutta katsotaan huomenna, että mitkä ne ketjut ovat.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa