Lauri Marjamäki pelin nopeuttamistoiveista – ”Totta kai olisi kiva lähteä aina heti pystyyn”
Kuva: Ilari Isotalo
PARIISI. Vaikka Slovenia-pelistä tuli vaikea, onnistui Leijonat ottamaan tarvittavan mukaan.
Eli kolme pistettä.
Loppulukemat kun olivat Leijonien hyväksi 5-2.
Vaikka Leijonat aloitti keskiviikon kamppailun räväkästi, ei avauserä jättänyt taululle positiivista tulosta.
– Kaikki tiesivät pelin tärkeyden ja siihen nähden tultiin tosi vahvasti peliin. Oli yhtä päätä, oli tyhjää maalia, oli kaikkea. Tuli sellainen tunne, että ”eikö se mene nyt millään maaliin?” Kukaan ei ollut kuitenkaan hermostunut, vaikka oltiin tappiolla tuommoisen ekan erän jälkeen, jossa ehkä oltaisiin ansaittu enemmän, Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki kävi iltaa läpi.
– Toisen erän alkuun tehtiin pari, mutta ei taaskaan saatu lisää. Kolmannessa erässä kaveri tuli rinnalle, mutta joukkue osoitti henkistä kanttia kun pystyttiin siitä nousemaan. Saatiin tarvittavat maalit.
Marjamäki summasikin iltaa yhteen iloisin mielin.
– Ylpeä olen joukkueesta. Tuntuu, että ollaan vasta kasvamassa. On hyvä luottamus toisiimme ja on kova arvostus sekä kunnioitus tuolla joukkueen sisällä. Sillä tavalla tosi iloinen pelaajien puolesta. Tämä oli kuitenkin neljäs peli kuuteen päivään.
Ei jäänyt yhtään tahmea tai nihkeä kuva pelistä?
– Ei jäänyt. Varmaan tunnelma loi vähän sitä, kun ei ollut yleisöä. Se voi nopeasti tuntua siltä, jos vertaa johonkin Tshekki-peliin, missä on halli täynnä ja tempo ihan eri luokkaa. Ei se aina niin helppoa ole pelaajillakaan. Vielä tuossa tilanteessa, minkä jokainen voi kuvitella. Kova halu oli voittaa, jolloin se ehkä voi välillä näyttää vähän tahmealta, Marjamäki sanoi, jatkaen:
– Paljon oli hyvää tässä pelissä. Varsinkin tuo henkinen kantti. Vaikka tulos oli välillä negatiivinen, niin esimerkiksi loppu oli osoitus siitä, että on otettu steppi eteenpäin.
Pelin aikana kansan syvät rivit huutelivat pelin nopeuttamisen puolesta. Tähän Marjamäki itse sai vastailla pelin jälkeen.
– Mun mielestä pelinopeus kiihtyi koko ajan. Jouduttiin aika paljon lähtemään viivelähdöillä, mutta se oli ihan viisasta pelaamista. Päästiin selustaan ja luotiin valtava määrä maalipaikkoja. On meillä vielä hetkiä, joissa voitaisiin pelata vähän nopeammin. Mutta jos joskus ei pysty lähtemään nopeasti, niin sitten pitää malttaa hakea alhaalta, eikä pakottaa sitä peliä.
Marjamäki hieman naurahteli, kun ilmoille tuli viestiä koto-Suomesta. ”Kaikki huutelevat nopeampaa, nopeamaa, nopeampaa” -mielipideväitteestä Leijona-luotsi ei paljoa hetkahtanut.
– Kaikki saavat sanoa. Yhteisestä pelistä tässä on kuitenkin kyse. Välillä hidas peli on nopeaa. Totta kai se olisi kiva lähteä aina heti pystyyn ja jättää takasiniselle kaksi laituria. Kunnon rytkettä ja tunnetta. Kaikki tykkäisivät.
Henkiseltä kantilta Slovenia-pelin voitto oli helpottava. Varsinkin kahden tappion jälkeen.
– Kyllähän voitot ovat aina tärkeitä. Slovenia pelasi tasan Sveitsin kanssa ja jokainen joukkue täällä pelaa loistavaa jääkiekkoa. Jokainen pelaa viisikkotasolla hyvin ja on hyvät maalivahdit. Totta kai voitot aina helpottavat. Ne tuovat aina rentoutta ja itseluottamusta. Pelattiin huippupeli Tshekkiä vastaan ja se antoi meille tietyllä tavalla itseluottamusta, vaikka se sitten kääntyi vielä Tshekille.
– Hyvä pöhinä meillä on. Huomenna on vapaapäivä, vaimot ja tyttöystävät tulivat tuossa. Eiköhän siellä ole pelaajilla ihan tarpeeksi kivaa tekemistä, Marjamäki heitti hymyissä suin torstain totaalisesta välipäivästä.
Marjamäki itse on ollut melkoisten kyseenalaistusten keskellä. Pieni tauko tulee myös päävalmentajalle itselle hyvään paikkaan. Kenties.
– Kai sitä pitäisi hengähtää. Varmaan katsotaan peli tuossa kuitenkin ja on meillä varmaan sitten yhteinen dinneri tuossa illalla. Pitää yrittää hengähtää itsekin.
LUE MYÖS:
- Antti Tyrväinen sikaili – Tapparan tähti loukkaantui: ”Ruma taklaus”
- HIFK: iso sopimusuutinen
- Mikko Rantasen NHL-seuralle karmea takaisku: Tähtihyökkääjä polvileikkaukseen – kausi ohi!
- MM-kultaleijonalta vihjaus ensi kauden joukkueesta: ”Todella, todella hyvä seura”
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Suomessa pelannut kiekkotähti kamalassa onnettomuudessa – taistelee hengestään
- Tapparalle tipahti huippu-uutinen!
- Eetu Luostarinen loukkaantui grillitapaturmassa – nyt tipahti uutta tietoa
- Leijonien entinen päävalmentaja on kuollut
- Näin Carter Hartin NHL-paluuottelu meni – kyyneleiltä ei vältytty
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”