Helpottunut Lauri Marjamäki joutui pyörittelemään päätään – ”Kaivettiin verta nenästä”
PARIISI. Leijonien osalta MM-kisat lähtivät liikkeelle perjantaina voitolla.
Ei helpon kaavan kautta tulleella kiinnityksellä, vaan hivenen kaksijakoisen suorituksen kautta.
– Ylpeä olen tuosta joukkueesta ja siitä, miten me tultiin tuohon peliin. Osoitettiin ensimmäisessä erässä se, miten laadukasta jääkiekkoa osataan pelata. Toisessa erässä tuli ilkeä maali siihen loppuun. Kolmannen erän alussa näkyi vähän sellainen voittamisen pelko meillä. Mutta tässä tarvitaan kaikkia kokemuksia, että pystytään kehittymään. Saatiin paljon materiaalia tästä ja tämä oli tärkeä kokemus joukkueelle, Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki summasi iltaa yhteen.
Eikä Marjamäki lähtenyt kiertelemään, kun häneltä kysyttiin helpotuksesta.
Se tuli, kun kisa-avauksesta mukaan lähti kolme pistettä.
– Kaikki tietävät sen, että nämä (Valko-Venäjä -pelit) pitäisi voittaa, jos meinaa pärjätä näissä kisoissa. Kolme pistettä ja kukaan ei viikon päästä muista miten se tuli.
Niin, tapa. Käytännössä avauspelin pystyi jakamaan kahteen osaan.
Ensimmäisellä puoliskolla Leijonat oli edellä, mutta toisella puoliskolla ote kirposi ihmeellisellä tavalla.
Mistä se johtui?
– Kiekot jäivät keskialueelle. Tuli aika lyhyitä hyökkäyksiä, kiekonmenetyksiä, huolimattomuutta, kaikenlaista. Kaivettiin verta nenästä, Marjamäki myönsi.
– Ei pystytty pelaamaan kiekkoja syvään, eikä pystytty pelaamaan pitkiä hyökkäyksiä. Ei me toki hirveästi siinä paikkoja annettu.
– Voitot lasketaan, nämä ovat aina paras yhdestä. Iloinen olen joukkueen puolesta siitä, että voitto tuli.
Helpottavaa?
Vaikka mukana oli hukkailua, jäi pelistä käteen toinenkin positiivinen juttu hyvän alun lisäksi. Nimittäin ylivoima, joka näytti lupaavalta.
– Jäi hyvä vaikutelma jo heti alussa, vaikka ei saatu siinä maalia. Oli hyvää aihiota molemmissa ylivoimissa ja saatiin siinä äärimmäisen tärkeä maali, minkä (Veli-Matti) Savinainen teki. Nuo ovat kuitenkin tärkeitä pitkässä juoksussa.
Leijonat jatkaa pelejään MM-kisoissa sunnuntaina, jolloin vastassa on Ranska.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?